Monta, monta viikkoa

Hirveä määrä viikkoja on jäänyt väliin. Pyydän anteeksi kaikilta, jotka ovat odottaneet kuulumisia aiemmin. Minä olin oikeasti ajatellut raportoida tänne kaikista vaiheista, koska muuten ne vaiheet unohtuvat. Tai eivät ne kaikki vaiheet unohdu, mutta monet yksityiskohdat ja tunnelmat jäävät unohduksiin jos niitä ei kirjaa ylös tarpeeksi nopeasti. En ole siis kirjoittanut päiväkirjaankaan riviäkään synnytyksen jälkeen, joten nyt on korkea aika alkaa raportoida. Olen kirjoittanut ainoastaan vauvan leikekirjaan, mutta sinne en kirjoita niinkään omia tunnelmia kuin ennemminkin asioita, jotka tapahtuvat vauvalle itselleen.

Mutta nyt ne tärkeimmät kuulumiset. Rakas pieni tyttäremme syntyi raskausviikolla 41+6.

Mutta sitten ne kaikki muut kuulumiset... Mistä aloittaisin? Kertoisinko miltä neljä päivää kestävä käynnistely-yritys sairaalassa tuntui? Vai kertoisinko synnytyksestä? Vai siitä kauhusta kun vauva syntyy napanuora kaulan ympärille kietoutuneena ja hänet viedään heti pois luotani? Vai siitä riemusta kun saan hänet vähän myöhemmin muutamaksi minuutiksi rinnalleni ennen kuin hänet viedään keskolaan?

Vai kertoisinko ensin kenties siitä, kun vauvan aivojen ultraäänitutkimuksen aikana jännitämme onko hapenpuute synnytyksen aikana aiheuttanut tytölle pysyviä vaurioita? Vai siitä ilosta kun tutkimuksen jälkeen saamme viedä terveen vauvan mukaamme osastolle? Vai isoveljen ja pikkusiskon ensikohtaamisesta? Vai siitä kun kotiinlähtötarkastuksessa vauvalta löytyy sydämestä sivuääni? Tai siihen liittyvistä tutkimuksista?

Vai alottaisinko kertomisen siitä kuinka vauva muuttuu sinertäväksi? Ja paniikista mikä siihen liittyy? Vai kertoisinko siitä kuinka onnellinen, hyvin nukkuva ja tyytyväinen vauva meillä on? Tai sitten voisi kertomisen aloittaa siitä, kuinka kauan neliraajapaineiden ja sydänfilmin ottaminen vauvalta voi kestää...

Ja tässä kohtaa tarinaa vauva on vasta kahdeksan vuorokauden ikäinen... 

Nyt ikää on mittarissa 6 viikkoa ja 3 päivää. 

Tuon ensimmäisen viikon jälkeen elämämme on vähän tasaantunut. Olemme yrittäneet totutella kotielämään kaksilapsisena perheenä, käyneet vauvan kanssa sydänultrassa, käyneet perhekahvilassa, tavallisessa kahvilassa ja ties missä muualla. Minä olen sairastanut rintatulehduksen ja koko porukka on käynyt läpi vatsataudin. Miehellä on todettu astma, ja olemme pohtineet voiko hän jatkaa ammatissaan. Minun äitiysvapaata, vanhempainvapaata ja hoitovapaata on pohdittu. Minun sijaiseni töissä on sanonut itsensä irti, hänet on korvattu uudella ja tämä uusi irtisanoutui kahden päivän vastuussaolon jälkeen koska piti työtä liian vaativana ja vaikeana. Onneksi on löydetty uusi vastuuhenkilö, eli firma ei ole aiva tuuliajolla. Ja tietenkin on pohdittu sitä, tuleeko minusta koskaan inssiäiti.

Mutta juuri nyt, juuri tänään, me kaikki olemme suhtellisen terveitä. Vauva on tämän hetken tietojen mukaan terve. Sydäntä ei tarvitse enää kummemmin tutkia, jos siinä ei näy jatkossa mitään erityistä. Ultraäänitutkimus ei sujunut toivotulla tavalla, koska vauva ei pysynyt paikoillaan. Sen lisäksi hänen vatsansa oli pinkeä kaasusta, joten sydäntä ei päästy tutkimaan joka kulmasta kunnolla. Pinkeä vatsa johtui jostain ruuasta mitä minä olin syönyt. Allergiaa siis hänelläkin on, mutta sehän ei ole mikään yllätys tässä perheessä. 

Mutta siis juuri nyt olemme kaikki terveitä ja vietämme tavallista kotielämää. Vauva syö ja nukkuu hyvin ja on muutenkin tyytyväinen. Isoveli alkaa ehkä pian luottaa siihen, että mamma ei "katoa" jonnekin koko ajan (sairaalassa ja polilla on tullut vietettyä aikaa). Mies on aloittanut kortisoniastmalääkkeet ja käy töissä. Koirat ovat suhteellisen rauhallisia keväästä huolimatta! Mutta tämähän on ensimmäinen kevät kun ne molemmat ovat eunukkeja

Ja minä olen onnellinen kahden lapsen äiti. 

Palaan kertomaan noita vanhoja tarinoita kunhan ehdin. Ja tietenkin kerron myös niitä uusia tarinoita joita syntyy päivittäin.