Hops ja kops

Sinne meni taas yksi kuukausi. Mitähän kaikkea nyt on tapahtunut ja mitä kaikkea siitä kaikesta kirjoittaisin tänne?

Tyttö sai nimen viikko sitten. Hänen oikeaa nimeänsä en täällä paljasta, mutta hänen bloginimensä olkoon Rimpula. Sillä nimellä kutsun häntä usein täällä kotona. Prinsessa Rimpulajalka. Hän on ihana pullea joka puolelta, mutta hänen pohkeensa ovat jämäkän lihaksikkaat. Muutaman kuukauden päästä niillä pääsee vikkelästi karkuun mammaa joka yrittää selvitä kaupassa käynnistä kahden vilkkaan lapsen kanssa.

Kävin tänään siis kaupassa kahdestaan Vauhtihirmun kanssa, ja voi huh sitä menoa! Hän oli jo aika väsynyt aamuisesta perhekahvilasta ja iltapäivän ratsastuksesta. Kaupassa hän sitten ei olisi malttanut pitää minua kädestä kiinni, vaan lähti aina välillä juoksemaan johonkin suuntaan. Kerran hän ehti melkein rullaportaisiin ennen kuin sain napattua takista kiinni. 

Ja pian näitä vauhdikkaita lapsia on kaksi...

Rimpula täyttää tällä viikolla jo kolme kuukautta. Voin myöntää, että tässä kahden lapsen arjessa on paljon sellaista, mitä en ollut voinut oikeasti kuvitella ennen kuin nyt kun olen elänyt sitä. 

Riittämättömyyden tunne on jotakuinkin hanskassa. Nämä kaksi ovat itkeneet yhtaikaa ainoastaan kolme kertaa. Eli olen pääasiassa ehtinyt hyvin lohdutella kumpaakin lasta. Muissa arjen tilanteissa selviää näppäryydellä. Vauvaa voi esimerkiksi aivan hyvin imettää samalla kun auttaa kolmevuotiaan pytylle pisulle. Ja vauva kulkee näppärästi Manducassa (kantorepussa) sekä sisällä että ulkona. Käteni ovat siis vapaana muun muassa muovailemaan Vauhtihirmulle muovailuvahasta Muumipapan hattuja, Nuuskamuikkusen hattuja, Muumimamman käsilaukkuja ja niin edelleen.

Univelkaa ei ole kertynyt lainkaan. Uskomatonta mutta totta! Rimpula (3 kk) nukkuu paremmin mitä Vauhtihirmu (3 v). Olen noussut vauvan kanssa yöllä sängystä tasan kolme kertaa koko kolmen kuukauden aikana. Hän syö kerran tai kaksi yössä. Heräämättä tai avaamatta silmiään. Nälästä kertoo pieni ähinä. Ähinä loppuu kun maitobaari aukee. Sitten jatkamme molemmat uniamme.

On aavistuksen hämmentävää elää tätä vauva-arkea ilman univelkaa. Tässä ehtii aivan liikaa pohtia asioita, esimerkiksi omaa identiteettiä. Olenkin havainnut, että identiteettini on vähän hukassa. Tai ehkä se ei ole hukassa. Ennemmin voisi sanoa, että vanha identiteettini on käyttökelvoton, eikä minulla ole nykyisessä elinympäristössäni mahdollisuutta toteuttaa sitä uutta identiteettiä joka pyrkii nousemaan esiin jostain tuolta sisimmästä.