Löysin juuri uuden tuntemuksen itsestäni! Näin 30-vuotiaana sitä ei tapahdu enää kovin usein.
Kerronpas teille vähän taustaa. Minä olen liikkeessä koko ajan. Teen koko ajan jotain. Pyyhin pöytää, kerään leluja, järjestelen tavaroita. Meillä on niin sotkuista, että täällä riittää tekemistä. Aina. Ja vaikka kuinka järjestelen ja siivoan, niin täällä on ehkä pari kertaa vuodessa niin siistiä, että avaan oven yllätysvieraille ilman tuskanhikeä.
Mies suhtautuu tähän sotkuun eri tavoin kuin minä. Häntä tämä sotku häiritsee, mutta ei nolota. Ehkä siksi, että siisteys on yleensä perheen naisen vastuulla? Haaveilija osaa myös ottaa rennosti minkä tahansa projektimäärän keskellä. Minä taas teen ja teen ja teen koska haluan, että asiat saadaan valmiiksi. Että voisin joskus rojahtaa sohvalla, nostaa jalat ylös ja huokaista: valmis!
Täällä ei ole ollut valmista (ei siivoaminen, remontti, mikään) pitkään aikaan. Joten teen koko ajan jotain. Ihan perus siivoaminen, tiskaus ja pyykkääminen vievät paljon aikaa. Sen lisäksi pitäisi järjestellä pieniä vaatteita, syysvaatteita ja kesävaatteita ja niin edelleen. Sitten on tietenkin vielä pihatyöt, polttopuiden tekeminen ja autonhuollot.
Yleensä joudun kehottamaan miestä aika pontevasti, jotta hän tarttuu tehtäviin töihin. No, tänään mies on huhkinut koko päivän ilman, että minä olisin edes maininnut mitään sen suuntaista, että jotain pitäisi tehdä. Niin se mies aamulla laittoi lounaan tulemaan (hirvenlihakeittoa), hankki talkooporukkaa puusavottaan, hoiti puusavotann, kävi sen jälkeen tekemässä viikon ruokaostokset ja lähti sitten vielä hallille korjaamaan meidän autoamme katsastusta varten.
Mies suhtautuu tähän sotkuun eri tavoin kuin minä. Häntä tämä sotku häiritsee, mutta ei nolota. Ehkä siksi, että siisteys on yleensä perheen naisen vastuulla? Haaveilija osaa myös ottaa rennosti minkä tahansa projektimäärän keskellä. Minä taas teen ja teen ja teen koska haluan, että asiat saadaan valmiiksi. Että voisin joskus rojahtaa sohvalla, nostaa jalat ylös ja huokaista: valmis!
Täällä ei ole ollut valmista (ei siivoaminen, remontti, mikään) pitkään aikaan. Joten teen koko ajan jotain. Ihan perus siivoaminen, tiskaus ja pyykkääminen vievät paljon aikaa. Sen lisäksi pitäisi järjestellä pieniä vaatteita, syysvaatteita ja kesävaatteita ja niin edelleen. Sitten on tietenkin vielä pihatyöt, polttopuiden tekeminen ja autonhuollot.
Yleensä joudun kehottamaan miestä aika pontevasti, jotta hän tarttuu tehtäviin töihin. No, tänään mies on huhkinut koko päivän ilman, että minä olisin edes maininnut mitään sen suuntaista, että jotain pitäisi tehdä. Niin se mies aamulla laittoi lounaan tulemaan (hirvenlihakeittoa), hankki talkooporukkaa puusavottaan, hoiti puusavotann, kävi sen jälkeen tekemässä viikon ruokaostokset ja lähti sitten vielä hallille korjaamaan meidän autoamme katsastusta varten.
Mitäs minä olen tehnyt tänään? Pessyt koneellisen pyykkiä ja vahtinut lapsia. Hoitanut syöttämiset ja nukuttamiset ja siistimiset. Ja leiponut keksejä.
Tämä on ensimmäinen päivä ikinä (ainakin niin että muistaisin), kun minä en ole se, joka on tehnyt eniten.
Tämä on ensimmäinen päivä ikinä (ainakin niin että muistaisin), kun minä en ole se, joka on tehnyt eniten.
Olin tuossa tunti sitten hakemassa lisää kaurakeksejä pelliltä kun mietin, että kauankohan sillä miehellä menee. Ja miten se pääsee kotiin, jos se ei saakaan autoa valmiiksi. Ja minulle tuli hassu olo kun ajattelin että minä tässä mutustelen keksejä kun mies on ruuvaamassa autoa. Eikä minulla ole edes vauvaa sylissä, koska pieni tuhisija nukkuu kopassaan sohvalla.
Nyt vihdoin ymmärrän, miltä miehestä on tuntunut kun hän on yrittänyt sanoa minulle, että tule nyt hetkeksi tähän viereen istumaan ja otetaan yhdessä rauhallisesti. On tosi hassu tunne kun toinen huhkii ja itse vain - on. Kauaa en voinut ihmetellä, kun piti jo tulla kirjoittamaan tämä blogikirjoitus...
Levottomat kädet, levottomat kädet.
