Ultrassa käyty ja kaikki on hyvin! Istukan reuna sijaitsee 1,25 cm päässä kohdunkaulalta. Eli enää se ei sijaitse vaaravyöhykkeellä. Lääkärin sanoin: vaarallisimmat ajat ovat ohi. Lääkäri vaikutti niin helpottuneelta, että nyt minua harmittaa, että en levännyt VIELÄ enemmän. No, nyt kaikki on hyvin, joten sitä on enää turha murehtia. Mutta vinkkinä kaikille muille: levätkää oikeasti, jos teille tulee samanlainen tilanne. Se nimittäin ei välttämättä kestä loppuraskautta vaan vain kuusi viikkoa. Kuusi viikkoa pakkolepoa ei tunnu ollenkaan niin pahalta kuin 23 viikkoa. Eli jälkiviisaana voin sanoa: päivä kerrallaan.
Vauva voi hyvin, eikä hänessä huomattu vieläkään mitään "vikaa". Eli minun kohtuni nyt vain tykkää supistella (jälleen lääkärin sanat). Kohdunkaula oli lyhentynyt vain puolisen senttiä (nyt se on 4,25 cm pitkä), joten sillekään supistukset eivät ole tehneet oikeastaan mitään. Sairaslomaa kuitenkin jatkettiin, koska niitä supistuksia tulee edelleen hyvin paljon. Nyt kuitenkaan jokaista supistusta ei tarvitse pelätä, vaan voin jo tehdä jotain täällä kotona.
Vauva piti edelleen sukupuolensa salaisuutena. JES! Lääkäri sanoi kyllä aika hassusti, että hän näkee sukupuolielimet, mutta hän ei näe sukupuolta. Lääkäri ei ole suomalaistaustainen, mutta puhuu todella hyvää suomea. Silti hänellä on välilllä tällaisia hassuja kommentteja. Koska miten muka voi nähdä sukupuolielimet, muttei sukupuolta? No-jaa. Sillä ei ole suurta merkitystä, koska minä toivoinkin sen pysyvän salaisuutena.
Mutta siis nyt ei enää tarvitse ajatella istukkaa. Se siirtyy luultavasti vielä kauemmas kohdunsuulta. Ja sitten viikolla 37+0 on synnytystapa-arvio, jossa tietenkin tarkastetaan istukan sijainti. Ihanaa hengittää vähän vapaammin! En minä sentään voi lähteä minnekään vielä huitelemaan, mutta saan ainakin puuhastella kotona kaikenlaista. Esimerkiksi pestä pyykkiä, leipoa, laittaa ruokaa ja kaikkea muuta sellaista ihanaa puuhaa mistä olen jäänyt paitsi viime viikkoina.
Ja nyt mieskin saa vähän rentoutua. Ensinnäkin hänen ei tarvitse koko ajan töissä ollessaan odottaa sitä puhelua, jossa kerron meidän olevan ambulanssissa matkalla sairaalaan. Toisekseen hänen ei tarvitse tehdä aivan kaikkia kotitöitä ja passata minua. Voi höhlä. Olisi pitänyt eilen varmaan oikein nauttia viimeisestä passuu-pääivästä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti