Tällaista taas

Tilauksessa olisi tasaisen rauhallista arkea. Sitä ei kuitenkaan taida olla tulossa, joten koitetaan pärjätä tämän arjen kanssa joka meillä on.

Ystäväni vauva on vielä pysynyt kohdussa. Heidän tilanteensa on olosuhteisiin nähden hyvä. Silti he ovat ajatuksissani usein. Toivokaamme ystävälleni siis vielä paljon lisää rauhallisia päiviä sairaalassa.

Minun vauvani voi hyvin. Kävimme tällä viikolla 4D-ultrassa. Hän kasvaa tasaisesti eikä hänestä löydetty mitään poikkeavaa. 

Kaikki uutiset eivät kuitenkaan olleet hyviä. Minun istukkani, jonka piti olla siirtynyt, ei olekaan siirtynyt. Tällä hetkellä istukka peittää kohdunsuun kokonaan. Lääkäri arvioi, että istukka ei tule siirtymään pois siitä, joten tällä hetkellä olemme menossa suunniteltuun sektioon.

Istukkaa tullaan tietenkin ultraamaan vielä ennen leikkauspäätöstä. Ja varmaan vielä useaan kertaan. Ja koska istukkani näyttää olevan aika seilaavaa sorttia, niin tietenkin toivon sen siirtyvän.

Pelkään kuitenkin ettei se siirry ja joudun sektioon. Lapsuudenystäväni kuoli suunnitellun sektion aikana, joten muutama mörkö löytyy kaapistani tähän asiaan liittyen. Tietenkin suurin osa naisista selviää suunnitellusta sektiosta, mutta se todennäköisyys ei auttanut ystävääni.

Seuraavaan ultraan on aikaa noin 10 viikkoa. Tässä sitä nyt sitten odotellaan. Ja laskettuun aikaan on noin 15 viikkoa. Eli tässä sitä nyt sitten odotellaan.

Mutta arki ei ole pelkkää pelkoa ja odotusta. Kaikkea kivaa tapahtuu koko ajan. Tällä viikolla olen muun muassa käynyt perhekahvilassa poikani, ystäväni ja hänen kolme kuukautta vanhan vauvansa kanssa. Ja meidän poika on aivan ihana hurmuri. Hän on herttainen ja iloinen poika, joka saa muutkin kuin oman äitinsä hyvälle tuulelle.

Lisäksi tapasin äitejä joihin tutustuin aikoinaan perhevalmennuksessa. Yksi heistä sai kaksi kuukautta sitten vauvan, ja minä olen ollut vuodelevossa, joten emme ole nähneet vähän yli kahteen kuukauteen. Yleensä näemme noin kerran viikossa, joten oli todella ihanaa nähdä heitä kaikkia. Lapset ovat kasvaneet taas kerran hurjasti.

Ja sitten olemme ehtineet käydä pankissa hakemassa uutta lainaa metsäpalstaa varten. Pankkiin mennessä pitää aina muistaa, että he eivät todellakaan ajattele sinun parastasi vaan pankin parasta. Ne ehdotukset, joita meille annettiin olivat aivan naurettavia. He olisivat muun muassa halunneet yhdistää sellaisen lainan, jossa meillä on ennätysalhainen marginaali, tähän uuteen lainaan. Se olisi tarkoittanut, että me olisimme maksaneet todella paljon enemmän rahaa pankille uuden marginaalin muodossa. Jep, jep. Täti oli kaiken lisäksi tehnyt paperit valmiiksi tällaista lainaa varten. Kyllä vain. Kysymättä meiltä. No, sellaiseen emme tietenkään suostuneet.  

Muitakin "hyviä" ehdotuksia tällä tädillä riitti. Onneksi olemme kuitenkin tulleet tässä vuosien varrella vähän viisaammiksi, joten osasimme välttää selvimmät sudenkuopat. Sen verran pankkitäti koki tarvetta kettuilla lähtiessämme, että taisimme jopa välttää kaikki sudenkuopat. Katsotaan mitä hän on keksinyt ennen seuraavaa käyntiä.

Vielä kun ehtisimme tällä viikolla vakuutusyhtiöön hankkimaan vauvavakuutuksen tulevalle pikkuiselle sekä henkivakuutukset minulle ja miehelle. Pelkään pahasti, että vauvavakuutusta emme istukan takia saa, mutta käymme kuitenkin kysymässä. Ja niitä henkivakuutuksia meidän on pitänyt hakea jo vuosia. Jos nyt sitten samalla kun haemme korvauksia esikoisen vakuutuksesta saisimme aikaiseksi hakea niitä henkivakuutuksia.

Odotusta

Odotan vain ajan kulumista. Unohdan, että minun elämäni on tässä ja nyt. Tuijotan kalenterista viikkojen kulumista. Luen vauvan kasvusta ja odotan, että se ja se viikko saavutettaisiin jo.

Haluaisin, että tämä raskaus olisi jo ohitse ja saisin pidellä sylissäni pientä vauvaamme. Samalla toivon, että raskaus etenee rauhallisesti täysille viikoille. Sen takia tuijotan kalenteria ja toivon täysien viikkojen olevan jo nyt.

Silti minun pitää muistaa nauttia jokaisesta päivästä. Muistaa elää jokaisena päivänä. Koska oikeasti tämä päivä on se ainoa, joka on olemassa. Eilinen on jo mennyt. Eikä huominen ole vielä tullut.

Ylösalaisin

Kerroin täällä kesällä, että kaksi hyvää ystävääni ovat molemmat raskaana. Toinen heistä viisi viikkoa edellä minua ja toinen kolme viikkoa edellä minua. Nyt ystäväni, joka on kolme viikkoa edellä minua, makaa sairaalassa ja odottaa pikkukeskosen syntymää.

Näin se elämä yhtäkkiä ottaa ja heittää kärrynpyörän. Asiat, jotka olivat vielä eilen merkityksellisiä, ovat nyt siirtyneet taka-alalle. Elämä pyörähtää yhtäkkiä takaisin sen tärkeimmän ympärille. Omien rakkaiden hyvinvointi on ainoa asia, jolla juuri nyt on merkitystä.

Nyt tämä ihana perhe odottaa pikkukeskosen syntymää. Esikoisen piti ehtiä täyttää kaksi vuotta ennen pikkusisaruksen syntymää, mutta se ei varmasti ehdi tapahtua. Pikkukeskonen pysyy kohdussa ennemmin päiviä kuin kuukausia. Tällä hetkellä toivotaan, että pieni pysyisi aloillaan edes viikonlopun yli.

Mutta uskon, että tämä perhe tulee selviämään tästä keskoselämästä hyvin. Perheen isällä on läheinen suhde isosisarukseen ja he ovat tottuneet olemaan kahdestaan äidin ollessa töissä. Tietenkin lapsi tulee ikävöimään äitiään (ja paljon!) tämän sairaalassaolon ajan, mutta läheinen suhde isään helpottaa tilannetta. 

Ja keskoselämän kannalta on hienoa, että he asuvat sellaisessa kaupungissa, jonka sairaalassa pikkukeskosta voidaan hoitaa. Vanhemmat pääsevät siis suhteellisen helposti hoitamaan pientä vauvaansa ja voivat samana päivänä olla läsnä isosisaruksellekin. Jos välimatkat olisivat pitempiä, niin perheen elämä olisi paljon monimutkaisempaa.

Vaikka toivoa kuukausista ei ilmeisesti ole, niin minä toivon niitä silti. Ja lähetän paljon lämpimiä ajatuksia tälle ihanalle perheelle!

Jos metsään haluat muuttaa nyt

Kyllä, kyllä, kyllä! Me saimme sen metsäpalstan! Tarjouksemme oli suljetun tarjouskilpailun suurin ja perikunta hyväksyi tarjouksen. Nyt siis odotellaan kaikkien paperin tekoa, vieraillaan pankissa hakemassa lisää lainaa ja sitten allekirjoitetaan paperit.

Itse rakennusprojekti saa odotella vielä hieman. Nyt olisi kiva saada tämä loppuraskaus rauhallisesti ohi, sitten saada se vauva maailmaan ja selvitä vielä ensimmäisistä kaoottisista kuukausista. Sen jälkeen voisi sitten alkaa tosissaan katsella niitä erilaisia talopaketteja.

Niinhän sitä voisi tehdä. Todellisuudessa olemme surffailleet erilaisia talopaketteja läpi jo monta päivää (siis jo ennen kuin tarjouksemme läpimeno oli varmaa).

Mutta ei. Emme me oikeasti aio alkaa rakentaa vielä. Tämä nykyinen talo pitäisi myydä ensin. Ja tässä riittää vielä vähän tehtävää ennen kuin kannattaa ottaa kiinteistövälittäjään yhteyttä.

Nyt siis toivotaan Haaveilijalle malttia ja remonttimieltä!

Olen paljastunut

Tänään perhekahvilassa juttelin erään mammakaverin kanssa kuulumisia. Hän sitten sanoi, että: "Joo, mä luinkin sun blogista siitä."

Mitäh!?!

Olen siis paljastunut. Myönsin auliisti, että kyllähän se minä olen. Tähän asti vain aviomies on tiennyt, että ylipäätänsä kirjoitan blogia.

Nyt voisi pikkuhiljaa ehkä ajatella kertovansa muillekin. Mutta kyllä Suomi on pieni!

Mahtavia uutisia!

Ultrassa käyty ja kaikki on hyvin! Istukan reuna sijaitsee 1,25 cm päässä kohdunkaulalta. Eli enää se ei sijaitse vaaravyöhykkeellä. Lääkärin sanoin: vaarallisimmat ajat ovat ohi. Lääkäri vaikutti niin helpottuneelta, että nyt minua harmittaa, että en levännyt VIELÄ enemmän. No, nyt kaikki on hyvin, joten sitä on enää turha murehtia. Mutta vinkkinä kaikille muille: levätkää oikeasti, jos teille tulee samanlainen tilanne. Se nimittäin ei välttämättä kestä loppuraskautta vaan vain kuusi viikkoa. Kuusi viikkoa pakkolepoa ei tunnu ollenkaan niin pahalta kuin 23 viikkoa. Eli jälkiviisaana voin sanoa: päivä kerrallaan.

Vauva voi hyvin, eikä hänessä huomattu vieläkään mitään "vikaa". Eli minun kohtuni nyt vain tykkää supistella (jälleen lääkärin sanat). Kohdunkaula oli lyhentynyt vain puolisen senttiä (nyt se on 4,25 cm pitkä), joten sillekään supistukset eivät ole tehneet oikeastaan mitään. Sairaslomaa kuitenkin jatkettiin, koska niitä supistuksia tulee edelleen hyvin paljon. Nyt kuitenkaan jokaista supistusta ei tarvitse pelätä, vaan voin jo tehdä jotain täällä kotona.

Vauva piti edelleen sukupuolensa salaisuutena. JES! Lääkäri sanoi kyllä aika hassusti, että hän näkee sukupuolielimet, mutta hän ei näe sukupuolta. Lääkäri ei ole suomalaistaustainen, mutta puhuu todella hyvää suomea. Silti hänellä on välilllä tällaisia hassuja kommentteja. Koska miten muka voi nähdä sukupuolielimet, muttei sukupuolta? No-jaa. Sillä ei ole suurta merkitystä, koska minä toivoinkin sen pysyvän salaisuutena.

Mutta siis nyt ei enää tarvitse ajatella istukkaa. Se siirtyy luultavasti vielä kauemmas kohdunsuulta. Ja sitten viikolla 37+0 on synnytystapa-arvio, jossa tietenkin tarkastetaan istukan sijainti. Ihanaa hengittää vähän vapaammin! En minä sentään voi lähteä minnekään vielä huitelemaan, mutta saan ainakin puuhastella kotona kaikenlaista. Esimerkiksi pestä pyykkiä, leipoa, laittaa ruokaa ja kaikkea muuta sellaista ihanaa puuhaa mistä olen jäänyt paitsi viime viikkoina.

Ja nyt mieskin saa vähän rentoutua. Ensinnäkin hänen ei tarvitse koko ajan töissä ollessaan odottaa sitä puhelua, jossa kerron meidän olevan ambulanssissa matkalla sairaalaan. Toisekseen hänen ei tarvitse tehdä aivan kaikkia kotitöitä ja passata minua. Voi höhlä. Olisi pitänyt eilen varmaan oikein nauttia viimeisestä passuu-pääivästä...

Pelkoa ja jännitystä

Huh huh.

Teimme korkeimman tarjouksen metsäpalstasta. Kääk! Tuleeko meistä oikeasti maalaisia!?!

Vielä asia ei ole varmistunut, koska myyjä ei ole hyväksynyt tarjoustamme. Myyjänä toimii perikunta, joten siellä on useampi tyyppi, joiden pitää hyväksyä tarjous.

Ja huomenna on sitten se ultra. Kääk.

Olen aikalailla hermoraunio näiden kahden asian kanssa. Vihaan odottamista. Ja epävarmuutta.

Mutta ehkä on hyvä, että nämä kaksi asiaa tulivat samalle viikolle, niin ei tarvitse useampaa viikkoa olla hermoraunio.