Täällä se nyt sitten on! Loma! Ja kuten kaikki hyvät lomat, se alkoi sairastamisella. Kesäflunssa on nyt kuitenkin selätetty ja ensimmäinen kyläilyreissu on tehty. Heti kun kotiuduimme sieltä (kolme tuntia sitten), mies pakkasi koirat autoon, nappasi vähän ruokaa ja vaatteita mukaansa ja painui mökille.
Eli me vietämme rauhallista koti-iltaa kahdestaan Vauhtihirmun kanssa. Ja poika on vielä hereillä, koska reissun takia hän nukkui tänään kahdet päikkärit. Sitä ei ole tapahtunut varmaan vuoteen. Nyt sitten odotellaan sitä nukkumattia saapuvaksi. Haukotus.
Eilen tapahtui muuten tämän vuoden ihanin asia (okei, muitakin ihania asioita on, kuten minun raskauteni, mutta tämä on yksi ihanimmista). Hyvä ystäväni sai eilen pikkuisen tyttövauvan. Vauvan perätilan vuoksi heille oli päätetty sektiopäivä keskiviikolle, mutta synnytys alkoikin eilen aamulla kotona lapsiveden menolla. Ja viisi tuntia myöhemmin pikkuinen tyttö näki päivänvalon. Sekä äiti että vauva voivat hyvin. Ja isäkin on varmaan kunnossa.
Kun äiti oli heräämössä, isä sai rauhassa tutustua kenguruhoidossa olevaan tyttöönsä. Aika ainutlaatuista. Yleensähän vauva on aika tiiviisti äidin rinnalla tai kainalossa. (Tai meidän tapauksessamme teholla.) Nyt kuitenkin isä sai heti aluksi tutustua vauvaansa. Nämä uunituoreet äiti ja isä tulevat muuten lähes varmasti olemaan maailman parhaat vanhemmat (ei yhtään paineita heille! Mutta he eivät tiedä minun bloggaavan, joten he eivät voi lukea tätä ennustusta ja ottaa siitä paineita.).
Ja sitten se yksi, ensimmäinen ja ainoa raskauteen liittyvä oire (paitsi ne näppylät viikolla 2-4). Minun pitää nykyään herätä keskellä yötä käymään pissalla. Mikä on muuten ihan OK, koska herään Vauhtihirmun takia jo muutenkin noin 5 kertaa yössä. Ongelma tässä pissalla käymisessä on siinä, että en saa unta sen jälkeen. Herään pissahätään unenpöppörössä, hiippailen vessaan unenpöppörössä, pissaan unenpöppörössä, pesen kädet ja hiippailen takaisin sänkyyn unenpöppörössä. Lasken pääni tyynyn, hengähdän syvään ja BING. Olen aivan hereillä. Tai en aivan hereillä, koska minua väsyttää. Mutta unenpäästä kiinni saaminen on mahdotonta.
Olen kahtena viime yönä ollut hereillä klo 04-06. Mikä on oikeasti vähän ärsyttävää, kun ei oikeasti tarvitsisi. Eli ei ole vauvaa tai lasta hoidettavana, ketään muuta ei tarvitse yrittää nukuttaa, eikä kenenkään oksennuksia tarvitse pestä pois. Ihan vain minä itse. Ilman unta. Kaksi pitkää tuntia aamuyöstä. Voisihan silloin ehkä keksiä jotain tekemistäkin, mutta pelkään pojan heräävän jos hiippailen alakertaan tekemään jotain. Makoilen siis siinä ja lueskelen kirjaa. Yritän kuitenkin lukea mahdollisimman vähän, jotta en jatka lukemista vielä sen jälkeen kun uni tulisi. Mutta toivotaan siis, että tulevat yöt menevät vähemmällä valvomisella.
JES! Viime yönä minun ei tarvinnut toikkaroida vessaan.
VastaaPoistaMutta sitten ei-niin-jes on se, että poika on taas kipeänä. Lähdimme reissuun liian aikaisin flunssan jälkeen (olimme kotona yhden terveen päivän, mikä yleensä riittää...).
Eikä pojalla ollut edes kivaa reissussa. Kaikki meni ihan hyvin, mutta kun tulimme kotiin, kysyin iltapalan ääressä häneltä tavalliseen tapaan päivän kuulumiset, ja kysymykseen: "Oliko kiva reissu?" hän vastasi ei. Hän ei ole koskaan ennen vastannut mihinkään, että ei olisi ollut kivaa.
Kaikki saavat nyt sitten arvata, että missä sukuaisissa kävimme... ;D