Rakas aviomieheni, Haaveilija, täyttää tällä viikolla 30 vuotta. Minä, hänen rakas aviovaimonsa, en voi järjestää syntymäpäiväjuhlia näiden ärsyttävien supistusten takia. Ja minä rakastan leipomista ja juhlien järjestämistä! Nyt joudun kuitenkin luovuttamaan jo lähtöviivoilla ja pyytämään apua.
Onneksi sukulaiset astuvat hätiin. Juhlat järjestetään Haaveilijan isän luona ja leipomisvastuu on jaettu viiden ihmisen ja yhden konditorian harteille. Ja keksit taitavat tulla kaupasta. Aika suuri ero verrattuna siihen, että Vauhtihirmun syntymäpäiväjuhlille viime keväänä minä leivoin KAIKEN. Itse. Vain Vauhtihirmu apunani. Ja hän muuten piti todella paljon keksien koristelemisesta.
Voitte uskoa, että ihmiselle, joka inhoaa pyytää apua, tämä on ollut aikamoinen koettelemus. Ja jos kyseessä olisivat olleen minun juhlani, olisin perunut ne. Ja muuten. Minun 30-vuotissyntymäpäiväni ehtivät myös olla ennen kuin laskettu aika koittaa. Onneksi syntymäpäivä (minun) on niin lähellä laskettua aikaa, että sitten ei enää tarvitse välittää supistuksista. Mutta toisaalta, jos olen siihen mennessä makoillut noin viisi kuukautta, niin en välttämättä edes jaksa järjestää juhlia.
Nyt ei voi kuitenkaan todeta muuta kuin että onneksi kaikki on kuitenkin oikeastaan aika hyvin. Mies saa syntymäpäiväjuhlat, minulla on mahdollisuus levätä ja vauvalla taitaa olla kaikki hyvin. Suurin kamppailu näiden supistusten kanssa käydään minun pääni sisällä. Olen tottunut tekemään kaiken itse ja pyytämään apua vasta tosi tilanteessa. Nyt joudun luovuttamaan jopa yhden bravuureistani (juhlien järjestämisen) toisille. Ja kyllä se kirpaisee.
Mutta minkäs teet. Perheen ja pikkuisen hyvinvointi on tärkeintä. Ja muut ihmiset voivat auttaa perheen kanssa kun minä pidän huolta pikkuisesta. Ja ensi viikolla on rakenneultra, joten siellä nähdään kuinka hyvin pikkuinen oikein voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti