tiistai 19. kesäkuuta 2012

Pieni sydän sykkii

Kyllä! Siellä se on! Näin tänään pienen sydämen sykkivän. Haaveilijakin näki sen! Ja Vauhtihirmu, vaikkei hänelle kerrottu mitä hän katsoo.

Tänään oli siis ensimmäien neuvolakäynti. Ja se oli paras käynti ikinä! Huoleni vaa'alla käymisestä oli turha. Kun neuvolantäti sanoi, että nyt otettais paino, kysyin sopiiko se tehtäväksi kotona. Niin että olisi aina samanlaiset olosuhteet. Sen enempää ei tarvinnut sanoa, kun täti totesi, että tietty sopii.

Ja kaikki meni muutenkin hyvin. Hemoglobiini on hyvä, virtsassa ei ollut bakteereja, verenpaine oli hyvä. Emmekä olleet millään tavalla epäilyttäviä, ja Haaveilijakin sai alkoholitestissä pienimmän pistemäärän. Minun kulutuksellani ei tarvinnut edes tehdä testiä.

Kun olimme käyneet läpi nämä kaikki vaiheet onnellisesti, ja Haaveilija oletti jo meidän olevan valmiita, niin täti ehdotti maailman ihaninta asiaa: "Haluaisitteko, että koitetaan kattoa ultralla?" Mitä? Mahtavaa! Tietenkin! Kuinka? No täti kertoi harjoitelleensa vähän, ja että ei hän osaa mitään kummempaa siitä kuvasta sanoa, mutta että kyllä hän sieltä pikkuisen löytää, jos ei ole aivan takana piilossa.

Ei kun tuumasta toimeen. Täti hakee laitteen toisesta huoneesta, minä käyn tutkimuspöydälle makaamaan ja nostan paitaa ja lasken housuja. Sieltä löytyy sitten pieni musta läntti, joka on kohtu ja sen sisältä pieni haaleampi laikku, joka on alkio. Ja siinä alkion keskellä sykkii pienen pieni sydän. Ette voi uskoa sitä tunnetta.

Kun aivan yllättäin pääseekin varmistumaan raskaudesta, vaikka luuli sen päivän koittavan vasta monen viikon päästä. Ja näkee tulevan vauvansa sydämen sykkeen ensimmäistä kertaa. Aivan pienen pienenä värinänä siinä ruudulla. Ja on mies ja poika siinä vierellä. Hekin näkevät sen saman.

En ollut ajatellut mennä varhaisultraan, mutta pääsin sinne silti. Tai siis tänäänhän alkiota ei tutkittu millään tavoin, mutta se mitä olisin hakenut varhaisultrasta, selvisi minulle tänään. Siellä sykkii pieni sydän. Tämä päivä jää elämään meidän perheemme historiaa.


1 kommentti:

  1. Ja raskausviikotkin varmistuivat. Eli tänään mennään viikolla 8+1. Ihanaa, kun minulla on tässäkin raskaudessa maanantai "nollapäivä", niin pysyy vähän helpommin mukana näissä viikoissa.

    Lasketun ajan pitää np-ultrassa heittää viisi päivää kiertoon verrattuna, jotta tänään minulle kerrottua h-hetkeä muutetaan. Eli voin jo aika varmana sanoa, että laskettu aika on 28.1.2013. Henkilökohtaisesti lisään siihen kuitenkin sen pari viikkoa, eli ennen ystävänpäivää meillä on pikkuinen vauva.

    VastaaPoista