Wohoo! Töitä näkyvissä

Kahden kuukauden päästä olen työssäkäyvä äiti! Jep, tiedän että asia eteni nopeasti, mutta teimme pientä laskutoimitusta kotona, ja totesimme, että olisi hullua olla menemättä töihin.

Mutta palataan vähän taaksepäin. Supistukset ovat helpottaneet jo aika paljon. Luotan siis tällä hetkellä lääkärin sanaan siitä, että ne saattavat mennä ohi. Toki minä olen ottanut PALJON rauhallisemmin viime aikoina, mutta ei minun töissäkään tarvitse yli voimieni rehkiä. Ja toivotaan, että tässä kahdessa kuukaudessa tilanne rauhoittuu entisestään.

Toissapäivänä lähetin töihin sähköpostia, jossa kerroin uudesta vauvasta. Ilmoitin tulevani töihin ennen uuden äitiysloman alkua joko yhdeksi päiväksi tai kahdeksi kuukaudeksi tai jotain siltä väliltä. Kyselin, kuinka se sopisi heille parhaiten. Koska olen pikainen käänteissäni, en jaksanut odottaa vastausta kahta vuorokautta kauempaa, joten ilmoitin tänään pomolle saapuvani töihin 1.11.2012.

Ehdin tehdä töitä tasan seitsämän viikkoa ennen äitiysloman alkua. Jännää! Soittelin eilen kollegoille ja haistelin tuulia työpaikalla. Vaikka kaikenlaisia muutoksia on tullut, (eivätkä kaikki ole hyviä), paluu töihin alkoi houkuttamaan.

Eilen minulla ja Haaveilijalla oli hääpäivä. Avioliitto-onnea on takana nyt neljä vuotta. (Aika rientää kun on kivaa!) Lähdimme tapahtuman kunniaksi kahdestaan naapurikaupunkiin syömään ja ehdimme jutella oikein kunnolla. Kysyin sitten mieheltä, haluaisiko hän olla kotona hoitovapaalla seitsämän viikkoa jos minä kävisin töissä. No hänhän halusi. Ei muuta kuin puhelin käteen ja hänen pomolleen soittamaan. Pomo lupasi miettiä asiaa.

Tänä aamuna Haaveilija sitten lähetti minulle tekstarin, jossa luki: Hoitovapaa ok. Jonka jälkeen minä lähetän töihin sähköpostin, jossa ilmoitan aloittavani työt 1.11. Ja tässä sitä ollaan. Aika mahtava tunne! Korostan vielä, että jos mies ei olisi voinut olla kotona pojan kanssa, niin tätä ei olisi koskaan toteutettu. Enkä minä suoranaisesti ole töihin kaivannut. Mutta nyt kun menee takaisin seitsämäksi viikoksi, niin se on ikään kuin hauska pieni iriotto arjesta. Sitten ollaankin seuraava vuosi tiukasti kotona.

Siltä varalta, että joku lukija mietiskelee siellä hoitovapaa-uusi raskaus-äitiysloma-asioita, voin tähän kirjoittaa lakisääteiset asiat, jotka vaikuttavat minun töihinpaluuseeni.

Laissa on määrätty, että hoitovapaan saa keskeyttää uuden raskauden vuoksi (asia on puitu EU-tuomioistuimessa, joten siitä ei pitäisi kenellekään tulla enää riitaa.) Mutta se, kuinka pitkäksi ajaksi töihin voi/pitää palata, ei ole yksiselitteistä.

Minun työehtosopimuksessani (Toimihenkilöunioni, nykyisin Pro) määrätään, että äitiysloman alusta kolme kuukautta eteenpäin maksetaan täyttä palkkaa. Siinä tapauksessa pitää kuitenkin JÄÄDÄ äitiyslomalle (eli ei voi olla hoitovapaalla). Töissä pitää siis olla ainakin yksi päivä. Mutta, mutta. Työnantaja voi kieltäytyä (liiton mukaan) ottamasta työntekijää takaisin vain yhdeksi päiväksi. Missään ei ole kuitenkaan määritelty, mikä olisi lyhyin mahdollinen töihinpaluu jakso. Sen vuoksi jätin ensimmäisessä töihin suunnatussa sähköpostissa ajankohdan avoimeksi. Ajattelin haistella tuulia.

Esimerkiksi päiväkodeissa on aika tavallista, että työntekijä palaa vain yhdeksi päiväksi, ja hän saa sitten heille määrätyt edut. Meidän firmassamme kukaan ei kuitenkaan minun tietojeni mukaan ole tehnyt niin, joten en ollut varma mitä pomo tuumaa. Liitto tietenkin lupasi tapella asian puolestani tarvittaessa, mutta miltä sitten se OIKEA töihinpaluu tuntuisi?

Eli paluu pitemmäksi aikaa alkoi tuntua aika hyvältä idealta. 

Toinen lakisääteinen juttu on se, että töihinpaluusta pitää ilmoittaa kaksi kuukautta etukäteen. (Jos työpaikalle sopii, niin voi mennä vaikka päivän varoitusajalla, mutta heidän ei ole pakko ottaa sinua takaisin kuin vasta kahden kuukauden päästä.) Sama juttu hoitovapaan pitämisestä. Miehen piti ilmoittaa omalle pomolleen kaksi kuukautta etukäteen. 

Ja vielä lakisääteistä: Työnajantajan ei ole pakko myöntää hoitovapaata, mikäli työntekijän hoitovapaan pitämisestä koituu työnantajalle kohtuutonta vaivaa. (Mikä tietty määritellään jokaisessa tapauksessa eri tavalla.) Miehen pomo näytti kuitenkin yön tuumailun jälkeen vihreää valoa. Mutta tuon 'kohtuuttoman vaivan' takia näistä asioista kannattaa puhua töissä hyvissä ajoin, jotta sijaiset ehditään varmasti palkata. Äitiysvapaa ja vanhempainvapaa eivät kuulu tähän, vaan ne saa pitää aina pelkällä ilmoituksella (kaksi kuukautta etukäteen, isyysvapaa vähän lyhyemmällä ajalla).

Ja sitten ne raha-asiat. Miehellä on parempi palkka kuin minulla, mutta koska minä olen tänä vuonna vain pari kuukautta töissä niin veroprosentti ei päätä huimaa. Lisäksi saamme hoitorahan, koska poika pysyy kotihoidossa. Eli perheen tulot pysyvät suunnilleen samana minun työssäoloaikani. Mutta nyt kun minä palaan töihin, saan kolmen ensimmäisen äitiyslomakuukauden ajalta täyttä palkkaa. Ja se on kuitenkin aika paljon enemmän kuin äitiyspäiväraha.

Vuosilomiakin ehdin miettiä ennen kuin soitin liittoon. Vanhempainvapaalla (ja äitiysvapaalla) kertyy vuosilomaa huolimatta siitä, onko tässä välissä palannut töihin. Se oli helpotus, koska kyseessä on kuitenkin noin kuukauden palkka. Nyt siis minulle kertyy (ja kertyisi vaikken palaisikaan töihin) vuosilomaa noin kymmenen kuukauden ajalta. Siitä tulee noin kuukauden verran, eli kuukauden palkan verran. Ja siitä tulee sitten myös ne 'lomaltapaluu rahat' (joille on nykyään joku hienompi nimi, jota en muista).

Summa summarum, nyt ei puhuttu mistään pienistä rahoista. Ja koska tuloni ovat olleet hurjat kolmesataa (hoitoraha), nyt vähän aikaa, niin tuo on aika kiva summa. Tästä mammasta tulee siis työssäkäyvä mamma seitsämäksi viikoksi.

Kodinhengetär antautuu

Rakas aviomieheni, Haaveilija, täyttää tällä viikolla 30 vuotta. Minä, hänen rakas aviovaimonsa, en voi järjestää syntymäpäiväjuhlia näiden ärsyttävien supistusten takia. Ja minä rakastan leipomista ja juhlien järjestämistä! Nyt joudun kuitenkin luovuttamaan jo lähtöviivoilla ja pyytämään apua.  

Onneksi sukulaiset astuvat hätiin. Juhlat järjestetään Haaveilijan isän luona ja leipomisvastuu on jaettu viiden ihmisen ja yhden konditorian harteille. Ja keksit taitavat tulla kaupasta. Aika suuri ero verrattuna siihen, että Vauhtihirmun syntymäpäiväjuhlille viime keväänä minä leivoin KAIKEN. Itse. Vain Vauhtihirmu apunani. Ja hän muuten piti todella paljon keksien koristelemisesta.

Voitte uskoa, että ihmiselle, joka inhoaa pyytää apua, tämä on ollut aikamoinen koettelemus. Ja jos kyseessä olisivat olleen minun juhlani, olisin perunut ne. Ja muuten. Minun 30-vuotissyntymäpäiväni ehtivät myös olla ennen kuin laskettu aika koittaa. Onneksi syntymäpäivä (minun) on niin lähellä laskettua aikaa, että sitten ei enää tarvitse välittää supistuksista. Mutta toisaalta, jos olen siihen mennessä makoillut noin viisi kuukautta, niin en välttämättä edes jaksa järjestää juhlia.

Nyt ei voi kuitenkaan todeta muuta kuin että onneksi kaikki on kuitenkin oikeastaan aika hyvin. Mies saa syntymäpäiväjuhlat, minulla on mahdollisuus levätä ja vauvalla taitaa olla kaikki hyvin. Suurin kamppailu näiden supistusten kanssa käydään minun pääni sisällä. Olen tottunut tekemään kaiken itse ja pyytämään apua vasta tosi tilanteessa. Nyt joudun luovuttamaan jopa yhden bravuureistani (juhlien järjestämisen) toisille. Ja kyllä se kirpaisee.

Mutta minkäs teet. Perheen ja pikkuisen hyvinvointi on tärkeintä. Ja muut ihmiset voivat auttaa perheen kanssa kun minä pidän huolta pikkuisesta. Ja ensi viikolla on rakenneultra, joten siellä nähdään kuinka hyvin pikkuinen oikein voi.

Sohvalepoa

Onneksi vain sohvalepoa eikä vuodelepoa! Kysymys on siis ennenaikaisista supistuksista, jotka laantuvat vain levossa. Siinä menivät kerralla kaikki meidän suunnitelmamme uusiksi. Ei kahden koulun käymistä, ei kahteen jumppaan osallistumista, ei kodin remontointia siinä sivussa eikä muutakaan rehkimistä. Voi *****.

Sain maanantaina kehotuksen ottaa mahdollisimman rauhallisesti ja tiistaina se muuttui määräykseksi. Maanantaina ennen kehotuksen saamista ehdin ilmoittautua syksyn jumppiin. Ja tiistaina sain kirjeen, jossa kerrottiin, että minut on hyväksytty tradenomiopiskelijaksi. Ja tämä remontti ei tee itseään (kyseessä ikuisuusremontti johon kuuluu tapetointia, listojen maalaamista ja kiinnittämistä ja muuta aikaa vievää ärsyttävää pikkuhommaa).

Nyt siis otetaan rauhallisesti.

Se onnistuu vallan mainiosti kotihoidossa olevan vilkkaan kaksivuotiaan kanssa.

En ollut ajatellutkaan kuinka paljon tämä asia ketuttaa minua, ennen kuin kirjoitin ylläolevan tekstin. Mutta hyvä, että saan purkaa ketutuksen täällä, niin perheen ei tarvitse kärsiä siitä. Kotona olen ollut aika stoalainen ja yrittänyt katsella vierestä kun mies tekee kahden aikuisen kotityöt palkkatyönsä ohessa. Ainakin hänestä ehtii kehkeytyä vallan mainio kodinhengetär tässä syksyn aikana.

Ikävä jo nyt

Meidän syksyn suunnitelmamme ovat vielä aivan auki. Onneksi syksyyn on kaksi kokonaista viikkoa! Heh. En vielä tiedä, pääsinkö siihen kouluun johon hain. Joka tapauksessa käyn jotain koulua syksyllä, koska minulla on vielä insinööriopintoni. 

Yritimme miettiä erilaisia vaihtoehtoja siihen, kuinka saamme syksyn toimimaan sillä tavoin, että minä pääsen mahdollisimman usein kouluun. Pyysimme äitiäni muuttamaan meille joka toiseksi viikoksi (miehen aamuvuoroviikoiksi), ja hän lupasi miettiä asiaa. Hän mietti asiaa pari päivää ja sillä aikaa minä ehdin alkaa miettiä, miltä se tuntuisi.

Se iski minuun hirveän lujaa. Minulle tulisi älytön ikävä Vauhtihirmua. Jos olisin poissa joka toinen viikko kuutisen tuntia päivässä ja joka toinen viikko jopa yhdeksän tuntia, minulle tulisi mieletön ikävä. Kun olin töissä viime kesänä, työpäivät venyivät yhdeksän ja puolen tunnin mittaisiksi, mutta silloin en ehtinyt ikävöidä, koska työtahti oli niin kova. Lisäksi sain sen työpaikan niin lyhyellä varoitusajalla, etten ehtinyt paljoa ikävöidä etukäteenkään.

Äitini kuitenkin ilmoitti tänään, että hän ei voi muuttaa meille joka toiseksi viikoksi. (Hän asuu eri kaupungissa, joten muunlainen hoitojärjestely ei toimisi.) Hän on itse sen verran huonossa kunnossa, että hän ei yksinkertaisesti jaksaisi. Epäilin sitä jo kun kysyin asiaa häneltä, mutta kysyin kuitenkin varmuuden vuoksi. Yrittänyttä ei laiteta.

Nyt siis jatkamme sitä sekametelisoppaa, jota olemme yrittäneet hämmentää viimeiset kaksi vuotta (huonolla menestyksellä). Mutta minkäs teet. Poika ei ole valmis kodin ulkopuoliseen hoitoon, eikä meillä ole rahaa palkata yksityistä hoitajaa kotiin. Eikä meillä ole rahaa siihen, että mies olisi hoitovapaalla ja minä opintotuella (jonkun pitää maksaa talolaina).

Minun ei siis tarvitse olla niin kauaa erossa Vauhtihirmusta (tämä on luultavasti vain jotain raskauden mukanaan tuomaa herkistelyä. Osittain.). Sen sijaan saan yrittää taas taiteilla monella eri nouralla yhtä aikaa. Ja olla samaan aikaan raskaana.

Mies ehdotti (jo itseasiassa ennen kuin äitini kertoi, ettei voi tulla meille), että keskityttäisiin yhteen asiaan kerrallaan. Eli jos nyt hankitaan lapsia, niin kävisin koulut sitten myöhemmin kun nuorinkin lapsista on yli kolmevuotias. Ehdotus on todella hyvä, mutta minua pelottaa siinä kaksi asiaa. Ensinnäkin jos minä opiskelen sen jälkeen kun lapset ovat yli kolmevuotiaita, minun pitää luultavasti sanoutua irti vakituisesta työpaikastani. Ei kovin järkevää nykyisessä tilanteessa. 

Toinen pelko on se, että en jaksaisikaan enää opiskella. Tai että sitten emme enää haluaisi luopua saavutetusta elintasosta. Ja koska opiskelu ja jotku kivat paperit ovat olleet haaveeni niin kauan, pelkään että niistä luopuminen aiheuttaisi katkeruutta. Ja se katkeruus kohdistuisi ainakin minuun itseeni, mieheeni ja mikä kamalinta ehkä myös lapsiimme. Tulisiko minusta sellainen mutsi, joka haikailisi menetettyjen mahdollisuuksien perään ja unohtaisi elää tätä päivää?

 

Tuskin nyt sentään, mutta se olisi aivan varmasti kestoriidanaihe sellaisessa tulevaisuudessa, jossa minulla on vain valkoinen lakki.

Tällä hetkellä kuitenkin lapset ovat etusijalla. Eli se on minun ja miehen hyvinvointi, josta minun koulunkäyntini revitään. Ja ongelma on vähän siinä, että sen toisen lapsen hyvinvointi riippuu aika dramaattisesti siitä, kuinka mamma voi. Kun taas sille toiselle lapselle kelpaa myös isän läsnäolo.

En tiedä onko tämä vain hermoilua ennen koulun alkamista. Tai raskauteen liittyvää hermoilua. Mutta en siltikään juuri nyt tiedä mitä tehdä. Lapsiin keskittyminen olisi ehdottomasti se helpoin vaihtoehto. Ikävä kyllä minulla on harvoin tapana valita helpoin vaihtoehto. Mutta katsotaan mitä syksy tuo tullessan.

Salaisuus paljastettu

Vatsani on kasvanut niin isoksi, että salaisuuden pitäminen ei tuntunut enää mitenkään järkevältä tai mielekkäältä. Paljastimme siis viikolla 16+0 perheelleemme, ystävillemme ja koko tuttavapiirillemme, että Vauhtihirmusta on tulossa isoveli!

Toiveeni salaisuuden pitämisestä rakenneultraan asti ei siis aivan toteutunut, mutta minkäs teet. Nyt on mukava liikkua kaupungilla kun ei tarvitse miettiä pullottaako vatsa. Ja lukijat hyvät, sehän pullottaa! Vauhtihirmua odottaessani minulta kysyttiin usein, että olenko varma että siellä on vain yksi vauva. Nyt valmistaudun samanlaisiin kysymyksiin...

Väsy

Aamutee jäi väliiin kiirehtiessämme avoimeen päiväkotiin, ja tuntuu että väsymys ei ole hellittänyt koko päivänä. Kaupunkiimme avattiin tällä viikolla avoin päiväkoti. Toiminta on ollut tauolla kaksi vuotta tilojen puutteen takia, joten me olemme ensikertalaisia tässä hommassa. Kannatti kuitenkin jättää aamutee väliin, sillä meillä oli todella mukavaa!

Ensin leikimme sisällä olevilla leluilla ja seurustelimme muiden lasten ja vanhempien (ja isovanhempien) kanssa. Ja koska uudet lelut ovat aina kivoja, Vauhtihirmu viihtyi todella hyvin. Välillä jopa ilman mammaa! Sain hetken istuskellä pöydän ääressä lukemassa lehteä kun poika leikki lattialla. Aaahhh.

Sen jälkeen syötiin eväitä ja juotiin kahvia. Meillä oli tietty allergisina omat eväät mukana, mikä oli huomioitu loistavasti. Paikalta löytyi sekä mikro että jääkaappi, joten ensi kerralla voin ottaa muitakin kuin huoneenlämmössä säilyviä ja huoneenlämpöisinä syötäviä eväitä.

Sitten siirryttiinkin ulos leikkimään. Samassa kiinteistössä sijaitsee myös muuta päiväkotitoimintaa, joten pihassa oli paljon erilaisia leikkivälineitä. Eli poika viihtyi niin hyvin, että piti vähän houkutella kotiinlähtiessä. Onneksi energiaa oli palanut, joten houkutukseksi riitti maininta kotona odottavasta kana-riisiateriasta.

Ruuan jälkeen kotona koitti sitten päiväuniaika. Ja hallelujaa! Ensimmäistä kertaa varmaan yli viikkoon poika nukahti ilman taistelua! Olemme olleet syystä tai toisesta vähän tavallista enemmän kotona viime aikoina, ja sen on kyllä huomannut arjessa. Vauhtihirmu on ollut vähän känkkäränkkä, rytmit ovat menneet niin ja näin, ja sekä päivä- että yöunille meno on ollut aikamoista taistelua. Nyt olemme toivottavasti päässeet taas tavalliseen reippaaseen arkirytmiin, joten helpotusta on luvassa.

Syksyn tullen alkavat myös minun kouluni ja harrastukseni. Lisäksi meillä alkaa perhejumppa. Poika on ratsastanut läpi kesän, eli se jatkuu ennallaan. Mutta perhekahvilat ovat olleet tauolla kesän, joten nyt avoin päiväkoti oli enemmän kuin tervetullut. Plussaa siinä on myös se, että se on auki joka arkipäivä. Perhekahvilat, joissa me olemme vierailleet, ovat olleeet auki vain kaksi kertaa viikossa, joten nyt arkiviikon aikatauluun tulee kaivattua vapautta, kun ei ole 'pakko' mennä tiettyinä päivinä.

Kesän aktiviteetit ovat olleet oman aktiivisuuden varassa. Onneksi tuttuavapiiriimme kuuluu muitakin lapsiperheitä, joten olemme porukalla kokoontuneet puistoihin ja toistemme luo. Mutta nyt saa talven nauttia jonkun toisen organisoimasta ja järjestämästä toiminnansta. Aaahh.

Mutta se väsy. Se ei oikein ole päästänyt otteestaan koko päivänä. Vaikka olen itse herännyt ennen herätyskelloa. Johtuukohan se oikeasti siitä, että aamutee jäi väliiin? Kyllähän siinäkin on jonkin verran kofeiinia. Mutta väsy ei helpottanut edes iltapäiväteen jälkeen. Pitäisiköhän koittaa välillä levätä? Ja mitä se oikein on? Nimimerkillä: talossa vilkas kaksivuotias...

Valintakoe

...kuten sen oikea nimi ilmeisesti kuuluu (eikä siis pääsykoe). 

Meni hyvin. Luulen niin. 

Linja, jolle hain, ei ilmeisesti nauti suurta suosiota, koska opiskelu tapahtuu molemmilla kotimaisilla kielillä. Ja opinnot järjestetään aika pienessä kaupungissa, eli minun KOTIKAUPUNGISSANI! Mikä on suurin syy siihen, että hain tälle linjalle. Ja tämän tärkeimmän syyn unohdin eilen mainita. (Raskausdementia?)

Nyt siis alusta: Insinööriopintoni ovat jatkuneet jo vuosia. Edellisen kerran aloitin neljä vuotta sitten, joten nyt alkaa viides eli viimeinen vuosi. (Ammattikorkeakoulussa saa opiskeluoikeuden vain viideksi vuodeksi kerrallaan toisin kuin yliopistossa. Sen jälkeen voi vielä anoa yhden lisävuoden, jos opinnot saa VARMASTI valmiiksi siinä ajassa.) Ja nämä insinööriopinnot järjestetään neljänkymmenen kilometrin päässä kotoani. Se aiheuttaa pienia logistisia ongelmia, koska matkoihin tuhraantuu monesti enemmän aikaa kuin itse oppitunneilla istumiseen. Mikä on ääääääärettömän turhauttavaa.

Olen siis jo vuosia valitellut, että olisipa kotikaupungissani jotain opiskeltavaa. (Ja olen itseasiassa jo kahdesti hakenutkin tähän samaan, johon hain nyt, mutta olen molemmilla kerroilla valinnut insinööriopinnot. Olen ajallut insinööriyden olevan lähempänä sydäntäni kuin tradenomiuden.) Nyt siis huomasin sähköposteja lukiessani, että hupsis! täydennyshaku menossa. Pitääpä osallistua. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Valintakoe oli aika helppo. Piti kirjoittaa kolme esseetä, joista yksi ruotsiksi, toinen englanniksi ja kolmas suomeksi. Sitten oli se palikkatesti osuus. Se aiheutti kyllä hieman aivovoimistelua, kun on tullut laiskoteltua koko kesä. (Sudokuita ja sanaristikoita ei ehkä aivan lasketa.) Mutta koska linja ei nauti hirveän suurta suosiota, minulla voi olla mahdollisuus päästä sisään. Tulokset tulevat viimeistään 20.8. Siihen asti pitää siis odotella.

Toinen hyvä asia, jonka unohdin eilen mainita on se, että minun ei tarvitse luopua insinööriopinnoistani tämän takia. Eli jos sattuisin voittamaan lotossa, ja minulla olisi varaa palkata yksityinen lastenhoitaja, voisin laittaa tämän tradenomi-jutun tauolle ja valmistua insinööriksi. (Nyt joku kysyy, että opiskelisitko oikeasti, jos voittaisit lotossa. Vastaus on kyllä. Opiskelu on intohimoni jota rajoittaa arjen haasteet ja aikatauluongelmat. Eli lottovoitto, hyvä lastenhoitaja, siivooja, remonttireiska, koirienulkoiluttaja ja niin edelleen, jotta minä saisin rauhassa opiskella. AAaahhh.)

Mutta koska sitä lottovoittoa ei ehkä tule, niin jos pääsen kouluun sisään, minä taidan aloittaa tradenomiopinnot.

Tulevia vauvoja ja pääsykokeet

Jälleen minä olen kotona odottamassa vauvauutisia. Tällä kertaa saapumisvuorossa on Vauhtihirmun serkku Haaveilijan puolelta. Tämä on kaikkien aikojen vauvavuosi. En voi uskoa, että minään tulevana vuonna meidän tuttava- ja ystäväpiiriimme voisi syntyä yhtä paljon vauvoja kuin tänä vuonna.

Mutta kai me vain olemme siinä iässä. Tuttavapiirimme koostuu pääasiassa 25-35 -vuotiaista, joten ei ole ihmekään, että vauvoja putkahtelee melkein joka kuukausi. Elokuussa syntyy vielä yhden mammakaverini vauva. Syyskussa onkin sitten hiljaisempaa, mutta lokakuussa rytisee jälleen.

Meidän vauvauutisemme on vielä pysynyt salassa. Minä alan kyllä pyöristyä sitä vauhtia, että ihmiset ovat jo vilkuilleet vyötärönseutuani sillä silmällä. Nyt mennään jo viikolla 15+1, joten ihmekös tuo. Vauvaoppaiden mukaan sikiö on tällä viikolla 100 g ja 12 cm. Ja kohtu painaa 250 g, joten on siellä jo ihan tuntuva pallo.

Ensi viikon neuvolassa otetaan sitten ensimmäinen sf-mitta. Katsotaan mitä se kertoo vauvan kasvusta. Ja taas päästään kuuntelemaan vauvan sydänääniä. Ihanaa. Näin sadonkorjuuaikana on joutunut erityisesti miettimään mullan mukana kulkevaa listeriabakteeria, joten on aina ihana saada varmistus vauvan elossa olemisesta.

Olen onnistunut olemaan aika rauhallisin mielin. Tänään olen ollut jännittynyt, mutta se on johtunut vain tänään käynnistetystä synnytyksestä. Hyvin vähän olen stressannut meidän vauvamme voinnista. Ja olen jo alkanut järjestellä tilaa uudelle vauvalle. (Se on helpompaa tehdä pienellä mahalla.) Päätin tehdä vierashuoneestamme vauvahuoneen. Sillä tavoin Vauhtihirmu saa pitää oman huoneensa (vaikkei hän siellä paljoa olekaan).

Koska varaudun vähäunisiin öihin, jätän vierashuoneen sängyn paikoilleen. Sillä tavoin joko minä ja vauva tai Haaveilija ja Vauhtihirmu voivat mennä sinne nukkumaan, niin toisten hereilläolo ei valvota koko perhettä. Toivon kuitenkin, että voimme kaikki pääsääntöisesti nukkua perhepedissä. Vauvaa voi koittaa nukuttaa myös meidän makuuhuoneessamme olevaan kehtoon, jossa Vauhtihirmukin aikoinaan nukkui.

Haaveilija on tänään iltavuorossa, mutta minä halusin jatkaa jo viikonloppuna aloitettua huonekalujensiirtoprojektia. Niinpä siirsin sitten yksinäni 3-ovisen järjettömän kokoisen vaatekaapin. Kynnysten yli sitä oli aika hankala raahata, mutta vihdoin sain sen oikeaan huoneeseen. Suuri osa huonekaluista saa nyt uuden paikan, kun siirrämme vauva-jutut pois Vauhtihirmun huoneesta ja ylimääräiset vaatekaapit meidän makuuhuoneeseemme. Mutta eiköhän tämä projekti saada tällä viikolla valmiiksi.

Niin ja minun koulukatastrofini. Ajattelin koittaa kepillä jäätä ja hakea täydennyshaussa tradenomikoulutukseen. Viime viikolla täytin hakemuksen ja huomenna on pääsykoe. Katsotaan, kuinka käy. En ole käyttänyt aivojani koko kesänä, joten voi tehdä tiukkaa istua kokeessa kaksi tuntia. Ja vielä pitäisi onnistua, jotta pääsisi kouluun sisään. 

Minulla on siis edelleen insinööriopiskelupaikkani, mutta siitä alkaa nyt viides vuosi, joten vuoden päästä minun ainakin on aika lähteä. Katsotaan, jos tästä aukeaisi uusi vaihtoehto. En ole vielä aivan varma, haluanko tradenomiksi, mutta käyn nyt ainakin koittamassa, pääsisinkö sisään. Sen jälkeen vasta asia täytyy päättää.