Tämän hetken elämä tuntuu pelkältä odottelulta, joten minulla on hyvin aikaa pohdiskella asioita pitkälle tulevaisuuteen. Kysymys lasten määrästä meidän perheessämme on ollut pohdinnan kohteena jo pitkään. Mies on aina ollut sitä mieltä, että kaksi lasta riittää. Syksyn vastoinkäymiset raskauden suhteen vahvistivat hänen mielipidettään.
Minä olen aina ajatellut, että saamme kolme lasta. Luultavasti sen takia, että meidän molempien perheissä oli kolme lasta. Ja tavallisen auton takapenkille mahtuu kolme lasta. Tarkemmin emme ole miehen kanssa tätä asiaa pohtineet saatikka mitään päättäneet (ei näitä asioita oikein voikaan päättää). Syksyn vastoinkäymiset saivat minutkin pohtimaan sitä, että jos kolmas raskaus olisi samanlainen kuin tämä toinen (tai vielä enemmän perheen elämää lamaannuttava), niin kuinka perheemme selviäisi siitä?
Ei tunnu reilulta ajatella, että pahimmassa tapauksessa olisin monta viikkoa tai kuukautta sairaalassa odottamassa kolmatta lastamme, kun kaksi pientä ovat kotona ilman äitiä. Mutta koska näistä asioista ei voi koskaan tietää etukäteen, niin tuohan on hyvin hypoteettista pohdintaa. Saattaisihan olla, että kolmas raskaus olisi kaikkein helpoin, eikä vaikeuttaisi perheemme elämää suurestikaan.
Mutta siitä perhedynamiikasta. Kahden lapsen ja kolmen lapsen perheissä vallitsee erilainen dynamiikka. Jos on kaksi lasta, niin kummallekin riittää lämmittävä ja lohduttava syli. (Keskityn tässä pohdinnassa siis tällaiseen kahden lastenhoitoon osallistuvan ja yhdessä asuvan aikuisen sisältävään perheeseen.) On kaksi aikuista ja kaksi lasta. Yksi voi kantaa yhtä, ja toinen toista, jos pikkuiset väsähtävät vaikka lomareissulla. Lisäksi takapenkillä ei tule niin paljoa nahistelua, koska kukaan ei istu keskipaikalla.
Kolmen lapsen perheessä yksi "jää aina ilman". Tästä minulla ei ole suoranaista kokemusta, koska olen avioeroperheestä, ja meitä oli siis kolme lasta yhtä aikuista kohden. Mutta nyt ajattelen, että jos saamme tämän tulokkaan lisäksi vielä yhden, niin Vauhtihirmu taitaa olla se, joka saa kävellä kun isi ja äiti kantavat pikkuisia. Mutta ehkä Vauhtihirmu on silloin niin iso, että hän haluaakin kävellä, eikä missään nimessä suostuisi syliin. Sitä emme kuitenkaan tiedä etukäteen.
Minä olen aina ajatellut, että saamme kolme lasta. Luultavasti sen takia, että meidän molempien perheissä oli kolme lasta. Ja tavallisen auton takapenkille mahtuu kolme lasta. Tarkemmin emme ole miehen kanssa tätä asiaa pohtineet saatikka mitään päättäneet (ei näitä asioita oikein voikaan päättää). Syksyn vastoinkäymiset saivat minutkin pohtimaan sitä, että jos kolmas raskaus olisi samanlainen kuin tämä toinen (tai vielä enemmän perheen elämää lamaannuttava), niin kuinka perheemme selviäisi siitä?
Ei tunnu reilulta ajatella, että pahimmassa tapauksessa olisin monta viikkoa tai kuukautta sairaalassa odottamassa kolmatta lastamme, kun kaksi pientä ovat kotona ilman äitiä. Mutta koska näistä asioista ei voi koskaan tietää etukäteen, niin tuohan on hyvin hypoteettista pohdintaa. Saattaisihan olla, että kolmas raskaus olisi kaikkein helpoin, eikä vaikeuttaisi perheemme elämää suurestikaan.
Mutta siitä perhedynamiikasta. Kahden lapsen ja kolmen lapsen perheissä vallitsee erilainen dynamiikka. Jos on kaksi lasta, niin kummallekin riittää lämmittävä ja lohduttava syli. (Keskityn tässä pohdinnassa siis tällaiseen kahden lastenhoitoon osallistuvan ja yhdessä asuvan aikuisen sisältävään perheeseen.) On kaksi aikuista ja kaksi lasta. Yksi voi kantaa yhtä, ja toinen toista, jos pikkuiset väsähtävät vaikka lomareissulla. Lisäksi takapenkillä ei tule niin paljoa nahistelua, koska kukaan ei istu keskipaikalla.
Kolmen lapsen perheessä yksi "jää aina ilman". Tästä minulla ei ole suoranaista kokemusta, koska olen avioeroperheestä, ja meitä oli siis kolme lasta yhtä aikuista kohden. Mutta nyt ajattelen, että jos saamme tämän tulokkaan lisäksi vielä yhden, niin Vauhtihirmu taitaa olla se, joka saa kävellä kun isi ja äiti kantavat pikkuisia. Mutta ehkä Vauhtihirmu on silloin niin iso, että hän haluaakin kävellä, eikä missään nimessä suostuisi syliin. Sitä emme kuitenkaan tiedä etukäteen.
Iso kysymys on mielestäni myös se, että kumpaa sukupuolta tämä vatsassa kasvava mussukka on. Jos esikoispoikamme saa pikkuveljen, niin heistä tulee (EHKÄ) helposti parivaljakko. Vaikka he olisivat luonteeltaan erilaisia, ja vaikka heistä ei tulisikaan sielunveljiä (ainakaan lapsina), niin silti heitä pidettäisiin parivaljakkona. Me vanhemmat luultavasti ymmärtäisimme ja näkisimme heidän eronsa, mutta ympäröivä maailma näkee monet asiat eri tavoin kuin me.
Kahden pojan kesken saattaisi myös muodostua kilpailua. Tietenkin sisarusten välillä on aina kilpailua, mutta samaa sukupuolta edustavien välillä sitä on tietyillä osa-alueilla enemmän. Ainakin monet urheilujoukkueet ovat joko pojille tai tytöille. Ja sitten jos toinen veljeksistä ei innostuisikaan urheilusta, niin ainakin kaikki sukulaiset ja tuttuvat "vertailisivat" heitä keskenään sen mukaan, mitä kumpikin harrastaa.
Jos taas tämä masussa kasvava tyyppi on tyttö, niin sisarusten keskinäinen dynamiikka on luultavasti erilainen. Vaikka he olisivat keskenään enemmän tai vähemmän samanlaisia kuin samaa sukupuolta olevat sisarukset, niin heitä ei vertailtaisi yhtä paljon. Heidän ei ODOTETTAISI olevan samanlaisia. Eikä heidän odotettaisi muodostavan parivaljakkoa samaan tapaan kuin kahden pojan.
Entäs sitten se kolmas lapsi? Jos saisimme nyt toisen pojan, niin ajatus kolmannen lapsen yrittämisestä tai odottamisesta olisi luultavasti helpompi. Kotona vallitsisi jo kilpailutilanne ja parivaljakkous (tai sitten ei). Jos taas tämä tuleva pienokainen on tyttö, niin meillä olisi yksi kumpaakin. He saisivat olla tai saisivat olla olematta millaisia olisivatkaan omina sukupuolinaan. Sen jälkeen kolmas lapsi olisi taas sen tilanteen edessä, että hänen "pitäisi" olla läheisempi joko Vauhtihirmun tai tämän mahdollisen pikkusisaren kanssa. Kaikki odottaisivat, että se kolmas lapsi olisi kaveri sen samaa sukupuolta olevan isosisaruksen kanssa.
Jos taas toinen lapsi olisi poika ja se kolmaskin lapsi olisi poika, niin perheen dynamiikka olisi luultavasti yksinkertaisinta. Sitten heitä olisi kolme samaa sukupuolta, ja ulkopuolistenkin olisi helpompaa nähdä erot eri yksilöiden välillä. Kenenkään ei olisi "pakko olla toisen kaveri vain sukupuolen takia". Mutta sitten taas toisaalta, jos kaksi olisivat hyvin samanlaisia keskenään, niin se kolmas saattaisi tuntea olevansa hyvinkin ulkopuolinen.
Minulla ja miehellä on vahva arvaus siitä, kumpaa sukupuolta tuleva vauva on. Mutta koska emme ole sataprosenttisen varmoja, mietin asiaa molemmilta kannoilta. Ja jos joku muu kuin vakiolukija käy lukemassa tämän tekstin, niin kerron tähän väliin, että me miehen kanssa kannatamme sukupuolisensitiivista kasvatusta. (Emme siis kuitenkaan sukupuolineutraalia kasvatusta!) Tytöt ja pojat saavat olla millaisia haluavat sukupuolestaan huolimatta. Kaikki saavat leikkiä nukeilla, ajella autoilla, kiipeillä puissa ja halia nalleja. Mutta kumpikin sukupuoli puetaan vauvana joko neutraalin tai "oman sukupuolen" värisiin vaatteisiin. Pienelle pojalle ei tässä talossa pueta vaaleanpunaista, jos hän ei osaa sitä itse pyytää. Pinkkejä leluja Vauhtihirmu on kyllä saanut valita itselleen kaupasta.
Minä ja mies emme ole lastemme koko maailma, joten pohdin tulevaisuutta jo etukäteen. Meillä on lähipiirissä ihmisiä, jotka olettavat tyttöjen olevan tyttömäisiä ja poikien poikamaisia. Pojat saavat riehua ja kaivaa nenää, tyttöjen pitää istua rauhassa ja näyttää näteiltä. Ja vaikka minulla ja miehellä on suurin vaikutus lastemme varhaiseen elämään ja itsetuntoon, niin ulkopuolisten kommentit saattavat myös jättää lähtemättömän jäljen pienen lapsen mieleen.
Se, että kokee olevansa "vääränlainen" on raskasta kenelle tahansa. Ja ei, en kuvittele, että voisin loputtomiin suojella lapsiamme ulkomaailmalta. Enkä myöskään kuvittele, että maailma olisi helpompi tytöille tai pojille. Mutta erilainen se varmasti on. Ja se, kuinka monta lasta perheessä on ja mitä sukupuolta he edustavat, tulee myös luultavasti vaikuttamaan asiaan. Tutkimuksiakin asiasta on tehty. Tuossa on yksi hyvin suppea katsaus asiaan Vau.fi sivuilta löytyneessä juttussa. Ja sen mukaan minun pitäisi olla vitsiniekka. Heh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti