Tosi kätevää pakata joogakassi, lähteä joogatunnille, ja perille tultua huomata, että joogamatto jäi kotiin. Siinä vaiheessa, kun siirsi sitä joogamattoa sivuun, jotta sai kaivettua viltin hattuhyllyltä, niin olisi ehkä voinut laittaa sen maton joogakassiin edellä mainitun viltin kanssa. Nähtävästi ei kuitenkaan voinut, koska se matto jäi sinne hattuhyllylle. No kyllä se joogatunti meni mukavasti pelkän viltin avulla.
Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun jätän jotain hyvin olennaista pois matkasta. Kun poika oli kolmen kuukauden ikäinen, reissasimme pitkin Turun saaristoa. Eräälle päiväreissulle pakkasimme mukaan eväitä, vilttejä, ylimääräisiä puklurättejä, kassillisen kivoja leluja, kaksi kameraa, paljon juotavaa ja tietenkin hoitolaukkuun perussetin vauvanhoitotarvikkeita, kuten vaipat. Yleensä mies pakkaa tavarat autoon, mutta tällä kertaa minä pakkasin auton.
Arvaatte jo varmaankin minne tämä tarina vie? Kyllä. Kannoin kaikki muut kymmenet nyssykät autoon, mutta unohdin hoitolaukun! Huomasimme sen puuttumisen vasta yli tunnin ajomatkan jälkeen. Kaikki varmasti tietävät, että se oli se ainoa, mikä oli oikeasti tarpeellinen. No, onneksi kaupat olivat auki, joten pääsimme ostamaan tarvittavat tuotteet.
Voisin tietenkin yrittää syyttää tästä imetysdementiaa, mutta jos Haaveilija lukee tätä, niin selitys ei taida mennä läpi. Muutamaa vuotta aikaisemmin olimme lähdössä miehen kanssa reissuun. Olimme lähdössä heti hänen töidensä loputtua, joten pakkaaminen jäi minun vastuulleni. Pakkasin meidän molempien laukkuja yhtaikaa. Pakkasin hänelle mukaan tarvittavan määrän farkkuja, t-paitoja ja pitkähihaisia. Lisäksi pakkasin hänen toilettilaukkunsa.
Mitä meni pieleen? Omat tavarani olin pakannut vallan mainiosti ja kaikki tarvittava oli mukana. Miehelle en kuitenkaan ollut pakannut lainkaan sukkia tai boxereita! Voitte arvata, että olen saanut kuulla tästä vuosien varrella... Saimme sitten paikan päällä käydä ostamassa miehelle uudet alusvaatteet. Onneksi kaupat olivat auki! Muuten olisi voinut olla aika mielenkiintoinen reissu...
Joku voi tässä vaiheessa alkaa miettiä, miksi olen antanut miehelleni sellaisen bloginimen kuin Haaveilija, vaikka nimi voisi sopia paremmin minulle. Se selitys jää kuitenkin johonkin toiseen kertaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti