Enää en tiedä mitään! Nyt olisi korkea aika päättää, mitä haluan tehdä ensi kesänä. Haluanko olla kotona hoitovapaalla, vai haluanko mennä omaan työpaikkaani, vai haluanko mennä työpaikkaan, josta saan työharjoittelua koulua varten.
Viime kesän Haaveilija oli kotona Vauhtihirmun kanssa ja minä olin työharjoittelussa. Imettävänä osapuolena minä sain hoitaa sekä yöherätykset että kodin ulkopuolisen vuorotyön. Viime kesänä Vauhtihirmu oli vielä niin haastava, että meillä ei ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa.
Näin jälkeenpäin ajateltuna en ymmärrä kuinka ihmeessä me jaksoimme. Kukaan ei nukkunut hyvin, Vauhtihirmulla oli kova eroahdistus, minun työni oli fyysisesti hyvin vaativaa. Jotenkin me kaikki kuitenkin selvisimme. Teimme parin viikon lomareissun heti minun töideni loputtua. Reissulla työstressi vaihtui lomastressiin, joten aivot nollaantuivat mukavasti.
Ja syksyllä palasimme taas normaaliin päivärytmiin: mies kävi metsällä ja töissä ja minä olin kotona hoitamassa poikaa ja yritin käydä koulua. Vauhtihirmu alkoi onneksi nukkua pidempiä kuin 45 minuutin pätkiä, joten sain jopa tehtyä muutaman koulutehtävän silloin tällöin.
Tänä kesänä haluaisin kuitenkin tehdä jotain muuta kuin vain selviytyä. Olisi kiva välillä ihan elääkin. Imetyksen lopettaminen on parhaillaan käynnissä, joten poika ei tule sillä tavoin olemaan riippuvainen minusta enää jatkossa. Vaikka nytkään en enää imetä päivisin, niin poika silti ikävöi minua parin tunnin eron jälkeen jo kovasti. Joten jos olen kesällä poissa 9,5 tuntia päivässä, niin eroahdistus iskee jälleen ja lujaa.
Ja täytyy myöntää, että juuri nyt en jaksaisi mitään uutta ja ylimääräistä. Olen loppu. En jaksaisi edes ajatella kesää, mutta hakuaika päättyy, joten nyt on pakko tehdä jotain päätöksiä. Olen yrittänyt puhua Haaveilijan kanssa, mutta minusta tuntuu, että en oikein saa häneen kontaktia. Yritin selittää, että jos minä menen töihin, niin hän hoitaa yöherätykset. Haaveilija vaikutti hämmästyneeltä. Hän oli varmaan ajatellut, että minä hoidan taas vuorotyön sekä kotona että työpaikalla.
Puhuin Haaveilijan kanssa tulevan kesän suunnitelmista jo tammikuussa, ennen kuin olin päättänyt imettämisen lopettamisesta. Sen keskustelun jälkeen ymmärsin, että hänellä ei ole ollut hajuakaan, kuinka paljon helpommalla hän on päässyt monissa vanhemmuuteen liittyvissä asioissa. Ja minä tyhmä olen yrittänyt helpottaa hänen työtaakkaansa entisestään, koska hän on vaikuttanut väsyneeltä. Hän ei ollut kuitenkaan edes ymmärtänyt, kuinka paljon helpotin hänen taakkaansa.
Joten minut valtasi alakulo. Minulle päättämättömyys ja paikallaan polkeminen ovat pahimpia olotiloja. Parhaimmillani olen silloin kun minulla on monta rautaa tulessa ja pieni hoppu päällä. Nyt olen kuitenkin jotenkin pysähdyksissä. Tai sitten tämä on imettämisen lopettamiseen liittyvä blues. Onko sellaista? Tietääkö kukaan?
Kotielämämme epäsuhta on kuitenkin yllättänyt minut (korkeakoulua käyvän naisen) aivan täysin! Miten tilanne on voinut luisua siihen pisteeseen, että toisella vanhemmista on monta tuntia vapaa-aikaa päivässä samaan aikaan kun toinen ei ole nukkunut kunnolla melkein kahteen vuoteen. Hassua löytää itsensä tällaisesta tilanteesta. No, pian tähän tulee muutos, koska imetys lähenee loppuaan. Sitten aion nukkua ainakin viisi tuntia yhteen putkeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti