Oikea alku

Aamiainen on syöty ja perusesittely on suoritettu. Nyt voidaan siis oikeasti aloittaa.

Meidän elämämme peruspaketti on varmasti monelle tuttu. Joten joku ehkä miettii (jos joku tätä joskus lukee), että miksi tämä olisi meidän kohdalla yhtään kaoottisempaa kuin jonkun toisen kohdalla. Yhtälöä voisi vähän siis tarkentaa.

Vauhtihirmu on esikoisemme ja tällä hetkellä ainoa lapsemme (toinen lapsi olisi ollut tervetullut jo puolentoista vuoden ajan, mutta vielä hänestä ei ole näkynyt merkkejä). Vauhtihirmun syntymä oli minulle ja Haaveilijalle henkisesti dramaattinen kokemus. Sen lisäksi Vauhtihirmu ei voinut syntymän jälkeen kovin hyvin ja hän vietti elämänsä ensimmäiset neljä vuorokautta tehohoidossa.

Eli alku oli kaikkea muuta kuin seesteistä ja harmonista! Mikä ei sinänsä ollut mitenkään ihmeellistä, koska minun ja Haaveilijan elämä ei ole koskaan sellaista ollutkaan. Meillä molemmilla lapsuudenkodit ovat olleet aika haastavia paikkoja kasvaa, ja olemme elämämme aikana ehtineet tehdä yhtä ja toista. 

Ensimmäiset viikot sairaalasta kotiuduttua menivät näin jälkeen päin ajateltuna varmaan aika tavanomaisesti. Yritimme sopeutua uuteen tulokkaaseen ja tutustua häneen. Meillä kuitenkin ensimmäisten päivien erilläänolo teki alusta vähän haastavaa. Haaveilija koki babybluesin ja minä yritin löytää itseni äitinä.

Pian palaset kuitenkin asettuivat kohdalleen ja aloimme elää vauva-arkea. Muutaman viikon sisällä kuitenkin huomasimme, että poikamme on keskivertovauvaa itkuisempi. Pikkuhiljaa viikkojen ja kuukausien kuluessa huomasimme, että poikamme oli moniallergikko jolla on lisäksi erittäin herkkä ruuansulatuselimistö. Hän reagoi voimakkaasti rintamaidon kautta tuleviin ruoka-aineisiin.

Olemme siis saaneet leikkiä ruoka-ainesalapoliisia nyt jo melkein parin vuoden ajan. Minä ja Haaveilija olemme molemmat allergikkoja, joten aivan uutta tämä allergiaperheen elämä ei meille ollut. Me kuitenkin molemmat tiedämme, mille olemme allergisia. Vauhtihirmun kaikki allergiat eivät ole vieläkään selvillä.

Herkkävatsaisuuden lisäksi Vauhtihirmu on hyvin herkkäuninen. Tämä tarkoittaa sitä, että minä en ole nukkunut kunnolla pitkään aikaan. Vauhtihirmu oli vuoden ja neljä kuukautta ennen kuin minä näin ensimmäisen unen! Eli niin kauan meni, että en kertaakaan nukkunut kolmea tuntia putkeen. (Kolme tuntia unta yhteen menoon on minulle unien näkemisen raja, niin kuin kai muillekin aikuisille...?) Nykyään nukun jo ainakin viitenä yönä viikossa tuon kolme tuntia putkeen.

Voitte siis uskoa, että välillä on menty aika heikolla hapella ja huonolla huumorilla! Onneksi poikamme on kuitenkin maailman ihanin poika ja naurua on riittänyt jokaiselle päivälle! Eihän tätä elämää muuten jaksaisi.