lauantai 25. helmikuuta 2012

Valoa

Hetki ennen sarastusta on kaikkein synkin! Se hetki on nyt ohi, ja valoa on taas näkyvissä!

Haaveilija keksi tänä iltana, kuinka saamme ensi kesänä jaettua ajan töiden, koulun ja Vauhtihirmun hoitamisen kesken. Idea on yksinkertainen ja nerokas! Minä haen työharjoittelupaikkaa kesä- ja heinäkuuksi ja Haaveilija pitää lomaa kesäkuun. Jos minä saan paikan, mies ehtii hakea hoitovapaata omasta työpaikastaan heinäkuun ajaksi. Jos minä en saa paikkaa, emme menetä mitään. Nerokasta ja yksinkertaista!

Huomaa kyllä, kuinka väsyneitä olemme olleet. Minun aivoni olivat jääneet jumiin "koko kesä" -ajatteluun. Nyt mies saa olla kotona kesä- ja heinäkuun ja minä (touko- ja) elokuun. Mahtavaa! Ja vaikka emme saakaan lomailla yhtäaikaa, niin tulemme silti varmasti olemaan levänneempiä tämän kuin viime kesän jälkeen. Ja molempien työpaikoissa viikonloput ovat vapaita, joten koko perheen yhteistä aikaa on kaksi päivää joka viikko.

Eli juuri kun tänä aamuna olin alakulon syövereissä, niin illalla kaikki on yhtäkkiä toisin. Kyllä Haaveilija on mahtava! Kuten olen jo aiemmin sanonut, välillä Haaveilijalla on paljon tiukempi ote arkielämästä kuin minulla. Ja vaikka minä marisinkin hänestä aikaisemmin, niin hän on kyllä painonsa arvosta kultaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti