Kasvatus

Erilaisista kasvatusmetodeista kirjoittaminen on samanlaista kuin... Niin mikä? Muurahaispesän sohiminen, itsensä hunajalla valeleminen ennen kukkakedolla juoksentelua, ja niin edelleen. Kaikilla vanhemmilla ja myös ei-vanhemmilla on vahvat näkemykset kasvatusasioista. Tässä kuitenkin minun näkemyksiäni.

Olen käyttänyt itsestäni nimistysä softismamma. En ole mikään vapaan kasvatuksen kannattaja, mutta en ole myöskään tiukkoja rajoja asettava vanhempi. Tai siis korjaan. On meilläkin joitain tiukkoja rajoja. Esimerkiksi ketään ei saa satuttaa. Juuri nyt ei tule muita mieleen.

En ole tiennyt, miten oikein kuvailisin muille kasvatusajatuksiani. Mutta nyt löysin artikkelin asiasta. Eli kasvatus tyylini on kannustava. Kannustava kasvatus kannattaa -artikkeli kertoo asiasta tarkemmin. Kannustavassa kasvatuksessa lasta moittimisen sijaan kannustetaan löytämään itse omat taitonsa. Ja lapsi voi luottaa siihen, että tarvittaessa häntä autetaan.

Eikä lasta missään nimessä nöyryytetä, eikä hänen tahtoaan pyritä nujertamaan. Tämä ei siis tarkoita sitä, että lapsen tahto aina toteutuisi. Eli vaikka meilläkin Vauhtihirmu pyytää aamiaiseksi suklaata ja keksejä, niin ei hän niitä saa. Sen sijaan sanon hänelle, että nyt syödään kunnon aamiaista, ja herkkuja otetaan sitten kun on herkkujen aika. Mutta aamiaisvaihtoehdoista hän saa itse valita. (Vauhtihirmu on myös sormiruokittu, joten hän on tottunut itse valitsemaan suuhunsa pistämänsä ruoat pienestä pitäen.)

Artikkelissa mainitusta veitsiesimerkistä meillä on myös omanlainen kokemuksemme. Jos Vauhtihirmu on saanut käsiinsä jotain, josta saattaisi seurata ikävää jälkeä, olemme ottaneet kyseisen asian pois häneltä rauhallisesti, ja sanoneet, että: "Tämä ei ole sopiva leikkikalu, laitetaanpas se pois ja otetaan joku muu kiva esine." Ja sitten olemme ottaneet jonkin toisen esineen ja jatkaneet sen tutkiskelua. Iän myötä olemme lisäneet siihen sitten, että siitä voi tulla pipi/maha kipeäksi tai mitä nyt ikinä on ollutkaan kyseessä. Emme ole koskaan jatkaneet asiaa sen pitemmälle, esimerkiksi pelotelleet lääkärikäynnillä tai muulla.

No sitten kylässä käydessämme Vauhtihirmu kiipeili lattialla olevissa muuttolaatikoissa. Hän leikki siinä erään sukulaisnaisemme kanssa. He leikkivät laivan ohjaamista ja muuta sellaista. Sitten kun Vauhtihirmu halusi pois laatikosta, hän yritti lähteä kiipeämään sieltä pois. Kyseinen laatikko olisi luultavasti kipannut siinä tilanteessa.

Jos minä olisin ollut Vauhtihirmun kanssa siinä leikkimässä, olisin nostanut hänet pois ja olisimme jatkaneet leikkiä muualla tai vaihtaneet leikkiä. Mutta olisin siis vain nostanut hänet pois sieltä ilman sen kummallisempaa haloota asiasta. No tämä sukulaisnainen, jonka kanssa Vauhtihirmu leikki, otti lasta käsivarresta kiinni, piti kiinni, ja sanoi: "Ei sieltä voi kiivetä pois, se kaatuu ja sitten tulee pipi ja paha olla ja sitten ei voi enää leikkiä." Vauhtihirmu seisoi paikallaan, tuijotti varpaitaan hiljaa. Sitten sukulaisnainen jatkaa: "Siinä voi sattua tosi pahasti ja sitten pitää mennä lääkäriin." Vauhtihirmu seisoi edelleen hiljaa ja tuijotti varpaitaan.

Sukulaisnainen päästi Vauhtihirmun kädestä irti. Vauhtihirmu teki itselleen tyypillisen ahdistusta ilmaisevan liikkeen. Sukulaisnainen kysyi hämmästyneen oloisena, että: "Mitä? Loukkaannuitko sinä?" Ja sitten meiltä: "Tulisko isä nostamaa pojan täältä pois?"

Olen nähnyt käytännön elämässä, että lapselle oikeasti tekee hyvää kannustava kasvatus. Pelottelu johtaa vain ahdistukseen, joka lamauttaa. Mutta kuten artikkelin alussa mainittiin, omaa kasvatustyyliään on vaikeaa muuttaa, jos on joutunut nujerretuksi ja häpäistyksi. Tämä kyseinen sukulaisnainen on kävelevä esimerkki siitä. Olen tavannut hänen äitinsä. Ja voin myöntää, että en jättäisi Vauhtihirmua kummallekaan heistä hoitoon.

Mietitte ehkä, että miksi annoin yllä kertomani muuttolaatikkovälikohtauksen tapahtua vaikka olin ihan vieressä. No ensinnäkin, se meni aika nopeasti. Eli tilanne oli epämiellyttävä vasta siinä vaiheessa kun Vauhtihirmu tuijotti varpaitaan. Sitä ennen he leikkivät aivan tavallisesti. Toisekseen olen aika huono puuttumaan tämän naisen tekemisiin. Meillä on hyvin kimurantit välit, joten yritän olla mahdollisimman neutraalisti hänen kanssaan. 

Nyt kuitenkin kun ymmärrän paremmin mikä on hänen tapansa kasvattaa, en aio päästää tilannetta menemään noin pitkälle, vaan käyn hakemassa Vauhtihirmun pois. Yritin muuten myös paikkailla tuota muuttolaatikko tilannetta silloin paikan päällä. Haaveilija nosti Vauhtihirmun pois laatikosta, ja antoi hänet minun syliini. Minä sanoin Vauhtihirmulle: "Laatikoissa on ihan kiva leikkiä, ja kaikki meni ihan hyvin, mutta nyt oli vaan tällainen tilanne. Katsotaampas mitä kivaa täältä löytyy..." Vauhihirmu oli hämmentynyt ja pahalla mielellä, joten kesti aika kauan ennen kuin hän oli oma vauhdikas itsensä.

Minä olen saanut kannustavan kasvatuksen ja suosittelen sitä kyllä kaikille. Ja vaikka olisi itse tullut nujerretuksi, niin omia lapsia ei ole pakko kasvattaa samalla tavalla, vaan nöyryyttämisen kierteen voi katkaista. Siitä elävä esimerkki on Haaveilija. Hän on kannustava isä huolimatta ei-niin-kannustavasta kasvatuksesta. Hän on aivan mahtava isä, ja minun tulee aivan liian harvoin kerrottua se hänelle!