Oivallus

Minä ja Haaveilija olemme kinastelleet viime aikoina tavallista enemmän. Kinastelu alkoi oikeastaan jo silloin, kun odotimme Vauhtihirmua. Laitoin asian silloin pelon, huolen ja hormonien piikkiin. Vauva-aika taas meni aikamoisessa pyörityksessä, ja eikös silloin kuulukin kinastella?

Ja viimeisen vuoden aikana on ollut taas tätä remonttia, töitä, koirien hoitoa, kotitöitä ja tietysti taaperon kanssa olemisen uusia haasteita. Ja minun opintojani (ikuinen kinastelun aihe).

Eikä tämäkään päivä vaikuttanut olevan poikkeus. Aamu meni jotenkuten kinastelematta. Ennen lounasta lähdimme metsäretkelle. Aurinko paistoi, noutiossa räiskyi valkea, kaikki olivat iloisia. Sanoin Haaveilijalle kotimatkalla, että oli aivan ihanaa kun hän keksi tämän metsäretki-idean. Ketään ei kiukuttanut ja kaikilla oli hauskaa.

Tulimme kotiin. Mietimme remonttia ja pojan päiväunia. Kinastelu nosti päätään. Appiukko tuli käymään. Hän ja Haaveilija remontoivat kun minä katsoin Vauhtihirmun perään. Appiukko lähti kotiin. Minä ja mies jatkoimme remonttia yhdessä. Kinastelu alkoi heti.

Onneksi ne pirun kattolevyt olivat sellainen fiasko, että emme voineet muuta kuin nauraa yhdessä! Silloin tajusin sen. Keskeisen syyn kinasteluumme.

Kerronko sen heti, vai vasta huomenna?

Ei pidetä hulluja jännityksessä:

ROOLIJAKO.

Minä olen yksinhuoltajaäidin kasvatti. Olen tottunut pärjäämään omillani. Meidän kotona ei ole ollut miesten töitä ja naisten töitä, koska miestä ei ole ollut. Naiset ovat tehneet kaiken.

Haaveilija taas on... No, aika perinteinen mies (vaikka hän ei sitä itse mielellään myönnäkään). Olimme olleet yhdessä pari vuotta, ennen kuin hän myönsi ajattelevansa, että se on pääasiassa naisen tehtävä siivota kotia. Ne pari vuotta hän oli valittanut siitä, kuinka epäviihtyisää sotkuisessa kodissa on olla. Siihen valitukseen minä olin vastannut, että no siivoa sitten!

Elimme siis aika sotkuisessa kodissa, koska minä en suostunut siivoamaan kovin paljoa enempää kuin mitä hän siivosi. Vuosien varrella olemme sitten keskustelleet tehtävien tasajaosta, ja nykyään meillä on vain muutamia tehtäviä, jotka ovat pääasiassa toisen vastuulla.

Palatakseni tasa-arvosta tähän valtataisteluun: Meidän roolijakomme ei ole vieläkään, melkein seitsämän yhteisen vuoden jälkeen, selvä. Mieheni olisi ollut silloin seitsemisen vuotta sitten valmis pysymään perinteisissä naisten ja miesten rooleissa. Minä taas en ole koskaan sopinut niihin.

Vuosien varrella olemme sitten pikkuhiljaa jakaneet tehtäviä keskenämme. Silti todella monet tehtävät ovat vielä harmaalla alueella. Ja hyvin monet niistä ovat niitä niin sanottuja miesten hommia. Eli auton ruuvaaminen, kaikki tekniset asiat, remontointi... Minulla on mielipide ja näkemys joka asiaan.

Ja ymmärsin tänään myös yhden ajallisesti hauskan asian: Ennen kuin jäin vanhempainvapaalle, emme oikeastaan kinastelleet. Keskustelimme kyllä, mutta emme riidelleet saati sitten kinastelleet. Joten voiko olla, että sain töissä, esimiesasemassa, päteä niin paljon, että pystyin antaa miehelle enemmän tilaa päteä täällä kotona?

Nyt kun minä en ole päivittäin töissä johtamassa ihmisiä ja asioita, niin pitääkö minun tehdä sitä kotona? Tietenkin tässä on tämä lapsen saaminen ja siihen liittyvät elämänmuutokset olleet välissä. Mutta taitaa tässä silti olla kysymys myös minun sisäisestä pyrkimyksestäni pärjätä ja johtaa.

Inhoan kinastelua, ja haluan sen loppuvan. Se on naurettavaa ajan tuhlausta, eikä siitä tule kuin paha mieli kaikille. Toivotaan, että tämä oivallus auttaa minua omalta osaltani kinastelun vähentämisessä. Raportoin tuloksista jatkossa.


Miettiikö joku muuten, että kuinka minä ja Haaveilija sitten olemme yhdessä, jos meillä on niin erilainen käsitys miehen ja naisen rooleista? No, minulla on aika paljon yhteisiä piirteitä hänen äitinsä kanssa. Johon minulla on aika kimurantit välit. Mutta se on jo aivan toinen tarina!