Uskaltaako nyt jo sanoa: VIHDOIN

Minä olen odotellut viime keväänä koittaneesta Vauhtihirmun 2-vuotispäivästä asti, että poika luopuisi päiväunista. Silloin yksi hänen ikätoverinsa lopetti itsekseen päiväunet. Ja meillä tuo nukkumaan meneminen on ollut välillä aikamoista taistelua, joten olisi ollut kiva saada yksi taistelukerta pois päivästä.

Jotta selviäisimme helpommalla nukutuksella ( ja jotta mamma saisi liikuntaa) meillä päiväunet on oikeastaan aina aloitettu vaunulenkillä ja sitten vaunut on joko jätetty terassille tai kärrätty sisälle ja poika on jatkanut uniaan. Myös iltaunet on pitkään aloitettu (imetyksen lopettamisesta asti) vaunuissa. Joko sisällä tai ulkona, riippuen tilanteesta.

Minun viitisen viikkoa sitten alkanut pakkoleponi muutti kuitenkin nukuttamissysteemin täysin. En enää voinut lähteä vaunulenkille enkä myöskään voinut vatkata vaunuja sisällä. Päikkärit pitikin yhtäkkiä ajoittaa miehen työvuorojen mukaan tai sitten pojan piti nukahtaa mamman kainaloon. Mies tekee kahta vuoroa, joten päiväunet onnistuivat ihan hyvin vaunuissa. Iltanukuttaminen tapahtui sitten mamman kainalossa sängyssä. Siinä sitten peihtaroitiin parhaillaan neljäkin tuntia ennen kuin uni tuli. Onneksi nukahtaminen tapahtui kuitenkin suurimmaksi osaksi tunnissa tai kahdessa.

Tällä systeemillä mentiin pari viikkoa. 

Sitten eräänä ihanana päivänä kun mies oli työreissulla ulkomailla, makasimme pojan kanssa yhdessä sohvalla kaksi tuntia, eikä hän nukahtanut! (Minähän makoilen sohvalla nykyään kaiket päivät, eli minulle siinä ei ollut mitään uutta.) Mutta poika makoili sohvalla hyväntuulisena ja ihan rauhassa, mutta ei nukahtanut. Kahden tunnin kuluttua totesin, että nyt olisi välipalan aika, ja me nousimme siitä. Se oli ensimmäinen päivä ilman päiväunia.

Ensimmäisestä päivästä ilman päiväunia on nyt pari-kolme viikkoa (kotona ollessa ajantaju katoaa) ja hän on nukkunut päiväunet muutaman kerran. Ja arvatkaapas mitä yöunille nukahtamiselle on tapahtunut! Kyllä! Nukahtamisaika on lyhentynyt. POIKA NUKAHTAA VIIDESSÄ MINUUTISSA! Joinain iltoina nukahtamiseen menee jopa kaksikymmentä minuuttia, mutta meidän poikamme osaa nyt siis nukahtaa itsekseen (kylläkin tutti suussa ja mamma vieressä sängyssä). 

Minä saan siinä vieressä rauhassa lueskella kirjaa kun poika nukkuu. Pakkolevon takia minun on turha lähteä siitä minnekään, ja minulle on aivan sama, makaanko sohvalla vai sängyssä. Yläkerrassa ei sentään tule naposteltua, mitä tekisin ihan varmasti alakerrassa. Ja koska pelkkä kotona lepääminen väsyttää, minä nukun helposti kymmenen tuntia yössä. Poika nukkuu 11-12 tuntia, joten minä luen kirjaa sekä illalla että aamulla. Välillä jos herään hirveän aikaisin, nousen ennen poikaa. Mutta koska se tarkoittaa vain alakertaan makaamaan siirtymistä, käyn yleensä vain pesemässä hampaat ja jopa laittamassa tukan (!) ja sitten poika yleensä herääkin.

Tämä pojan päiväunettomuus, heh mikä sana, on aivan mahtavaa! Odotin sitä jo tosiaan kesällä, koska päivien suunnitteleminen on paljon helpompaa kun ei tarvitse miettiä, että pääsemme jonnekin joko ennen tai jälkeen päiväunien. Ja olimme jo miettineet miehen kanssa, että pitääkö miedän hankkia sisarusrattaat jotta saamme molemmat lapset nukutettua vaunulenkillä. Ja entäs jos ne eivät nukahtaisikaan samaan aikaan? Mitä ihmettä sitten tehtäisiin? No nyt ei tarvitse enää miettiä noita! Mahtavaa!

Pitäkää peukkuja, että tämä on pysyvää eikä vain jokin vaihe. Nyt on kuitenkin mennyt jo se kolmisen viikkoa, joten vihdoin uskallan täälläkin hehkuttaa asiasta. Olemme viettäneet useimpina päivinä sellaisen rauhoittumishetken sohvalla (siis poikakin enkä vain minä). Ja poika on saanut makoilla ja olen lukenut hänelle kirjaa tai hieronut tai paijaillut. Hän ei kuitenkaan ole nukahtanut, vaan on noussut siitä sitten leikkimään tai syömään jonkin ajan päästä. Eilen emme sitten viettäneet lainkaan rauhoittumishetkeä, koska Vauhtihirmu ei vaikuttanut missään vaiheessa väsyneeltä. Ehkä tämä olisi nyt tässä. Pitäkää peukkuja!