Kävimme rakenneultrassa eilen. Lääkäri ei heilauttanut taikasauvaansa ja saanut supistuksia loppumaan (kuten toivoin), vaan kertoi sekä hyviä että ikäviä uutisia. Hyvä uutinen on se, että vauva voi hyvin, rakenteissa ei huomattu mitään erikoista ja kasvu vastaa laskettua aikaa. Siinä ne hyvät uutiset sitten olivatkin.
Kerroin ennen ultraa lääkärille supistuksista ja hän sanoi että katsotaan mitä tutkimuksessa selviää. No siellähän selvisi, että minulla on etinen istukka. Onneksi vain istukan reuna sijaitsee kohdunsuun päällä eikä koko istukka. Mutta etinen istukka yhdistettynä runsaisiin supistuksiin tarkoittaa todellista istukan ennenaikaisen irtoamisen tai repeämisen riskiä.
Eli minä lepään. Lepään. Lepään. Ja toivon, että istukka ei irtoa. Ja toivon, että vauva haluaa pysyä mahassa vielä ainakin kahdeksantoista mutta mieluummin kaksikymmentäyksi viikkoa. Ja toivon, että nämä supistukset loppuisivat. Koska niin kauan kuin ne jatkuvat olen kotimme vanki.
Pääsen kävelemään autolle asti ilman supistuksia. Mutta sitten en enää sitä seuraavaa matkaa autosta sairaalaan/kyläpaikkaan/kauppaan. Tätä koitettiin siis eilen kun menimme ultraan. Silloin en vielä tiennyt, että JOKAISTA supistusta pitää välttää, vaan kävelin parkkipaikalta ovelle mikä oli noin 20 metriä. Ja sitten tietenkin supisteli.
Odotushuoneessa vielä mietiskelimme haluammeko tietää sukupuolen. Ensin ultrattin vauva läpikotaisin, joten silloin emme olleet vielä huolestuneita. Sanoinkin sitten lääkärille, että hän ei saa vielä kertoa, mutta näkyykö sukupuoli. Sitä ei näkynyt joten se asia jää vielä salaisuudeksi. (Kuten minä toivoinkin. Halusin, että se olisi se ainoa asia, jota jännitän raskauden ajan. Saan nyt jännittää sekä sitä että paljon kaikkea muuta.)
Sitten ultrattiin istukkaa ja loput vastaanottoajasta menikin sitten jotain aivan muuta kuin sukupuolta pohtiessa. Saimme ohjeet, mitä sanomme ambulanssikuskeille jotka tulevat hakemaan minua jos verenvuoto alkaa. Ja mihin sairaalaan minut pitää viedä milläkin raskausviikolla. (Asumme pienessä kaupungissa jossa on vain pieni sairaala ja pieni synnytysosasto.) Vielähän vauvalla ei olisi mitään mahdollisuuksia selvitä, mutta jo parin kuukauden päästä (!) on paremmat mahdollisuudet.
En voinut katsoa Haaveilijaa. Olisin varmasti alkanut itkeä eikä siitä olisi ollut mitään hyötyä. Tuijotimme molemmat tiukasti vuorotellen lääkäriä, lattiaa ja seinää. Vasta autossa istuessamme otimme toisiamme kädestä kiinni.
On suuret mahdollisuudet, että kaikki menee hyvin. Istukka saattaa kohdun kasvaessa siirtyä pois kohdunsuulta. Jos istukka siirtyy pois väärästä paikasta, supistukset voivat hellittää ja minä voin taas esimerkiksi kävellä ja poimia leluja lattialta. Ja raskaus voi mennä jopa yliaikaiseksi!
Sitten on kuitenkin se toinen vaihtoehto.
Minulle kirjoitettiin kuukauden sairasloma, jonka jälkeen menen uusiin tutkimuksiin. Toivottavasti minun ei tarvitse käydä sairaalassa ennen sitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti