Huolestunut tuttimonsteri

Ensimmäiseen kahteen vuoteen poika ei ollut pahemmin kiinnostunut tutista. Tuttia käytettiin vain päiväunien ja pitkien automatkojen aikana. Meillä ei ollut ikinä tuttia mukana missään hoitolaukussa, koska sitä ei tarvittu.

Imetyksen lopettamisen aikoihin (poika 1 v 11 kk) tutti tuli mukaan myös yöunille. Eli silloin sitä käytettiin yöunilla, päiväunilla ja pitkillä automatkoilla. Lisäksi tuttia käytettiin lohdukkeena päiväunitissin sijaan. Tiesimme, että tutin käytöstä voisi tulla uusi vieroituksen aihe, mutta halusimme kuitenkin vieroittaa hänet rinnasta kunnolla, vaikka se sitten olisikin siirtymä tuttiin.

Lohtututti jäi pian pois (ehkä kuukaudessa), ja tuttia käytettiin taas vain yö- ja päiväunilla ja autossa. Kesällä päätimme jo, että lopullinen tuttivieroitus tapahtuu syksyllä kun viimeinenkin siitepölykausi on mennyt ohi. Poika ehti jopa nukkua yhden yön kokonaan ilman tuttia!

Sitten tulikin tämä tieto etisestä istukasta. Arkemme muuttui yhtäkkiä täysin. Ennen niin aktiivinen mammma viettikin pitkät ajat sohvalla maaten tai tuolissa istuen. Ja aina kun se sieltä nousi, niin liike oli hidasta. Me vanhemmat olimme varmasti huolestuneita vaikka yritimme jatkaa tavallista elämää.

Lisäksi jo ennen tietoa etisestä istukasta minut oli määrätty lepoon supistusten takia. Silloin poika alkoi olla hoidossa isoisänsä luona, mitä ei ollut aiemmin tapahtunut. Ja yhtäkkiä hän oli siellä pari-kolme tuntia monena päivänä putkeen. Sitten ultran jälkeen minun äitini tuli meille asumaan (mitä ei myöskään ollut ennen tapahtunut). Ja minun äitini ei osaa ollenkaan olla huolehtimatta, vaan oli koko ajan patistamassa minua takaisin sohvalle ja katsoi minua huolestuneena koko ajan. 

Kaikki tämä soppa siis yhteensä on tehnyt pojastamme tutinsyöjän. Hän haluaisi olla tutti suussa suurimman osan päivästä. Ja minä ymmärrän sen ja suon sen, joten en sitä aio häneltä kokonaan kieltää. Välillä vain yritän kehottaa häntä ottamaan tutin pois suusta. Mutta aika pian hän kyselee sen perään. Mutta koska tutti ilmiselvästi helpottaa hänen oloaan, niin hän saa sitä nyt syödä.

Tutin kieltämisen sijaan päätin itse rauhoittaa kotielämämme. Se on yksi syy siihen, että en halua minun äitini olevan täällä meillä niin paljoa. Hän ei vain osaa olla huolehtimatta, ja se tarttuu koko perheeseen. Ja kotielämän rauhoittaminen tarkoittaa myös sitä, että muut isovanhemmat saavat tulla tänne meille leikkimään pojan kanssa sen sijaan että poika menisi heidän luokseen.

Tämän rauhoittamis- ja rauhoittumispäätöksen jälkeen poika on ollut myös rauhallisempi ja tuttia on syöty vähän vähemmän. Lisäksi aamuöiset: "Äitiiii, mammaaa, äitiiii!" -unissa huudot ovat jääneet pois. (Poika siis nukkuu meidän välissämme perhepedissä, ja minä olin koko ajan ihan vieressä, mutta silti hän alkoi aina neljän-kuuden välillä huutamaan mammaa. Siitä ja lisääntyneestä tutin syömisestä ymmärsin, että nyt poika on huolissaan ja asialle pitää tehdä jotain.)

Toivotaan, että saamme näillä omilla päätöksillämme ja arjen järjestelyillä rauhoitettua pojan mielen. Kaksivuotiaan ei todellakaan tarvitsisi olla huolissaan mistään! Myös minun oma oloni on ollut vähän parempi nämä pari päivää jotka olen yrittänyt aivopestä itseäni. En tiedä, onko istukka sitten vähän siirtynyt, mutta supistuksen tuntuvat vähän erilaisilta. Niitä tulee edelleen yhtä paljon kuin aiemminkin, mutta jotain eroa niissä on. Ultraan on vielä viikkoa ja päivä, joten sitten saamme tiedon.

Mutta en voi kuin sanoa, että suunnitelmia voi aina tehdä, mutta niiden toteuttamista ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. Meillä oli sekä vaipoista että tutista luopuminen suunniteltu tälle syksylle. Nyt poika haluaa syödä tuttia päivisinkin, enkä minä voi vielä häntä potalle riittävän usein jotta vaippa voitaisiin jättää pois. Meillä oli siis hyvä suunnitelma saada poika pois vaipoista ja tutista monta kuukautta (viimeistään syyskuussa) ennen laskettua aikaa. Sillä tavoin hänelle ei tulisi ikävä tuttia heti kun näkee sellaisin vauvan suussa. Ja minun ei tarvitsisi vaihtaa vaippoja kahdelle samaan aikaan. Niin. Ainahan sitä voi suunnitella.