Länsirannikolta ei mitään uutta

Yksi mammakavereistani on tällä hetkellä synnyttämässä. He ovat menneet synnärille jo sunnuntaina, mutta vieläkään ei ole kuulunut vauvauutista.

Katson puhelimen ja Facebookin tuhat muutaman kerran päivässä, ja odotan iloista uutista. Kun yksi läheinen on kuollut synnytykseen, minä todellakin odottan hartaasti sitä iloista vauvauutista enkä mitään muuta viestiä. Niitä muita viestejä pelkään.

Synnyttämisestä on tullut oikeasti elämän suunnan muuttava asia. Tai elämän päättävä asia. Enää ikinä synnyttäminen ei ole samanlaista elämään kuuluvaa puuhaa kuin ennen. Tietenkin se kuuluu olennaisesti elämään, mutta nyt siinä on myös kuolema mukana.

Vain läheisimmät ystäväni tietävät, kuinka hartaasti odotan uutisia synnäriltä. Ja nämä ystävät ovatkin sitten nopeasti ilmoittaneet kaikkien olevan elossa.

Ei-niin-läheisille mammakavereille en kuitenkaan viitsi sanoa: "Voisitko sitten ilmoittaa, ettet ole kuollut?" Turha viljellä pelkoa ympärilleen. Joten minä odotan nätisti muiden kanssa. Ja yritän pitää itseni puuhakkaana.