Kerroin joskus helmikuussa hakeneeni kesätyöpaikkaa osaksi kesää. No. Tunti sitten sain vihdoin vastauksen. Olen nyt yrittänyt punnita ja eritellä tunteitani, mutta en ole päässyt niistä oikeastaan perille. Katsotaan, onko tästä kirjoittamisesta apua.
Olin unohtanut hakea postin, joten sain kirjeen käsiini vasta iltauutisten jälkeen. Olin ehtinyt päivällä manata ystävälleni, että sais kuulua jo, jotta tietäisin, mitä teen kesällä. Illalla Haaveilija ojensi minulle kirjeen ja sanoi epäilevänsä sen olevan kiitos, mutta ei kiitos -kirje.
Avasin kuoren ja luin kirjeen. Olin pettynyt. Vaikka olen sanonut kaikille, että olen tyytyväinen saan sitten olla kotona tai töissä, niin olin silti pettynyt. Miksi sitten olin pettynyt, jos kerran olisin ollut tyytyväinen kumpaankin vaihtoehtoon?
Hain työpaikkaa, mutta en saanut sitä. (Olenko surkea kotiäiti, jota kukaan ei halua palkata?) Vaikka luulen tietäväni, että hylkääminen johtui siitä, että hain töitä vain osaksi kesää, olen silti pettynyt. Itseeni. (Enkö ollut tarpeeksi hyvä?) Olisiko minun silti pitänyt hakea töitä koko kesäksi? (Vaikka en olisi halunnut työskennellä koko kesää.) Olisiko minun pitänyt uhrata perheen hyvinvointi työsuhteen takia? (Ja jos olisin ollut valmis uhraamaan sen, mutta en silti olisi saanut paikkaan, miltä minusta sitten tuntuisi? Vielä pahemmalta?)
Nyt saan kuitenkin olla kotona KOKO KESÄN! Onhan se ihanaa. Olisin vain halunnut saada kaiken. Eli puolet kesästä töissä ja puolet kotona. Olisiko minun pitänyt olla laittamatta kaikkia munia yhteen koriin (anteeksi vertaus, mutta luin tänään pojalle Viirun syntymäpäivät -kirjaa), ja hakea johonkin toiseenkin paikkaan? Tai olisiko minun pitänyt sopia omassa työpaikassani, että tulisin tekemään vaikka kuukauden töitä ja jatkaisin sitten hoitovapaata? (Periaatteessa voisin tehdä sen varmaan vieläkin, mutta siellä on varmaan jo kesälomat sovittu ja tuuraajat hankittu. Eli olisihan se vähän epäreilua muita kohtaan.)
Ja olisinko kestänyt tämän pettymyksen (kai hylkääminen on sitten aina jonkiasteinen pettymys?), jos olisin nyt raskaana? Silloin voisin ajatella, että vauvalle on parempi, että äiti on kotona ottamassa rauhallisesti (tai jotain muuta vastaavaa...). Ja se, että en ole nyt raskaana, on ollut minulle suuri pettymys, joten tämä työpaikka-asia on yksi pettymys lisää valmiiseen kuormaan.
Nyt en siis saa työtä enkä perhettä.
Vaikka molemmathan minulla jo on!
Eli tämä pettymys on aivan naurettavaa!
Jälleen kerran kannatti tulla kirjoittamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti