Kesän ensimmäinen mökkireissu takana. Ja mahtavaa oli! Emme ole tehneet mitään, vaikka olemme tehneet vaikka mitä.Olemme ihastelleet meressä uivia joutsenia, ja katselleeet kuinka kömpelösti ne lähtevät lentoon. Olemme kuljeskelleet ympäri saarta katsellen kasveja, puita ja kiviä.
Vauhtihirmun mielestä parasta oli venematka. Sen jälkeen hauskinta oli kivien heittely mereen. Heittely itsessään oli hauskaa, mutta vielä hauskempaa oli kun koirat etsivät Vauhtihirmun heittelemiä kiviä rantavedestä. Tämä oli viikonlopun viihdykettä nro 1. Ja mamman ei tarvinnut tehdä muuta kuin pitää pojan takin selkämyksestä kiinni (jotta ei vain päädy mereen) ja välillä sanoa, että ei saa heittää koiria päin (pari osumaa tuli, mutta ei kovia, koska koirat eivät edes vingahtaneet).
Oli mahtavaa ihan vain olla. Ei ollut kiire minnekään eivätkä arkipäivän velvollisuudet häirinneet. Yleensä en ole pystynyt rentoutumaan mökillä (tai missään) tuolla tavalla. Nyt kuitenkin pystyin elämään hetkessä! Ilman huolta huomisesta, seuraavasta ateriasta tai tulevasta säästä. Me vain laitoimme takkia päälle kun alkoi tuulla kovemmin, ja riisuimme pois kun menimme suojaisalle terassille. Ruokaa laitoimme tavallseen rytmiin (päiväunien mukaan) eikä minulla ollut kiire minnekäään.
Paljon siis on muuttunut parissa vuodessa. (Tai pidemmässä tai lyhyemmässä ajassa, miten sen ikinä haluaakaan nähdä.) Ennen lasta en pysähtynyt hetkeksikään. Lapsen kanssa oli fyysisesti pakko pysähtyä, mutta mieli harhaili koko ajan eilisessä tai huomisessa. Vasta pikku hiljaa olen alkanut OLEMAAN. En nyt muista milloin se alkoi, mutta kirjoitin siitä jo talvella tänne.
Viikonloppu tuntui ihanan pitkältä kun eli hetkessä. Ehti oikeasti olla pojan kanssa, kun ei tarvinnut pestä pyykkejä tai siivota tai puuhastella mitään muutakaan. Ja lauantaiaamun äärettömän hyvät uutiset auttoivat ehdottomasti hyvän mielen säilymisessä koko viikonlopun.
Ensi vuonna olemme kahden lapsen vanhempia. Jos siis kaikki menee hyvin. Juuri nyt en aio kuitenkaan jossitella, vaan aion nauttia siitä, että olen vihdoinkin raskaana. Loppujen lopuksi siihen meni kaksi kuukautta imettämisen lopettamisesta ja kolmet kuukautiset. Neljänsiä ei sitten tullutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti